Ei ole yllätys että paluu vanhoille seuduille ja paluu seurakunnan nuortentoimintaan -työntekijänä tosin- saa toivomaan että itsekin olisi vielä nuori. Olen tavannut nuortenilloissa niin mahtavia, fiksuja, ihania tyyppejä, että salaa haluaisin olla kuin he. Tai tarkemmin, haluaisin että olisin ollu kuin he ja olisin ollut osa sellaista seurakuntaa johon he kuuluvat.
Tänään olin vanhassa kotiseurakunnassani avustamassa konfirmaatiomessussa ja kuinkas ollakaan, ehtollisenjakoparinani oli armoitettu kappalainen, oma konfirmaatiopappini. Ehkä suhteellisen pienessä seurakunnassa tämä ei ollut mikään ylimaallinen sattuma, mutta johdatusta silti. Hän muisti rippileirimme ja vieläpä oppitunnilla esittämäni "mahtavan" kysymyksen. Niin se vaan aika vierii ja ihmiset muuttuvat. Aikaisemmin nuivana ja kuivana pitämäni pappi onkin tarkemmin ajateltua fiksu ja vilpitön tyyppi, ja keskustelussa selvisi että hän on 1980-luvulla teologisessa tiedekunnassa tehnyt gradunsa uskontotieteen laitokselle aiheenaan raflaavasti Pekka Strengin Kesämaa-albumin sanoitukset. Ei ole koiraa karvoihin katsominen, sanoisin! Kaikki nämä vuodet olen elänyt siinä luulossa että tämä pappi on jonkin keskiajan unohdetun skolastikko-harmaaparran pölyisen tuotannon asiantuntija. Sunnuntain aihe "Kutsu Jumalan valtakuntaan" sai hyvin henkilökohtaien merkityssisällön kun yksi nuoruuteni ympyrä sulkeutui messun ehtoollisosassa.
Realistisesti ajateltuna en kuitenkaan olisi edes ideaaleimmassa mahdollisessa seurakunnassa ollut yhtään sen kypsempi ja empaattisempi teiniyksilö, vaan yhtä rajoittunut kuin olin ja edelleen olen. Asiat täytyy hyväksyä sellaisina kuin ne ovat omalle kohdalle siunaantuneet ja olla kiitollinen siitä mikroskooppisesta kasvusta, jota elämä ja johdatus on saanut omassa persoonassa aikaan.
Voin rukoilla parasta mahdollista matkaa kaikille rippilapsille kuljettavaksi Jumalan hellässä huomassa ja toivoa heidän osakseen lämmintä seurakuntayhteyttä, joka antaa suunnan heidän koko loppuelämälleen. Tällä hetkellä en voi epäillä tämän toteutumista, koska olen nähnyt niin paljon hyvää. Perjantain nuortenillassa yksi jo kypsässä 19 vuoden iässä oleva miehenalku lausui vasta riparille menossa olevalle kaverilleen että "kannattaa nauttia ripariajasta, te ootte vielä nuoria ja elätte oikeesti elämänne parasta aikaa!" Ei voi muuta sanoa kuin että totta turiset kuomaseni!
Ehkä yltiöoptimismini tässä vielä kesän aikana laantuu* ja pääni laskeutuu stratosfääristä hieman matalampaan ilmanalaan, mutta sitä ennen olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että Jumalan lahjoittama ennakkoluulottomuus ja idealismi ovat hyvä taisteluvarustus noviiseina seurakuntaelämässä luoviessamme.
* kröhöm, ripari häämöttää jo kahden viikon päässä. Siellä kesäteologin uskosta todella otetaan mittaa!
Ainiin, vielä pari suloista kohtaamista menneisyyden kanssa:
-Mökkitiellä aamulla vastaan tulee ala-asteen potkupalloileva sijais(mies)opettaja puku päällä. Whaaaaat!?
-Vuosittaisilla kesämarkkinoilla useampikin omaa ikäluokkaani oleva tyttö tulee lastenvaunujen kanssa vastaan. (Näitä ihmisiä Matti Vanhanen saa kiittää niistä kaivatuista uusista veronmaksajista, me akateemiset pyristelijät emme tässä vaiheessa tee muuta kuin tuhlaamme valtion rahoja ja hyvässä lykyssä hankkiudumme lääketieteen avustuksella raskaaksi sitten joskus nelikymppisenä kun uran nousukierre vähhän helpottaa. Sori...)
-Vanhan kouluni jumppasalissa pidetyllä BodyPump-tunnilla on vaikea pitää pokkaa, kun musiikki tulee salin edessä olevasta mankasta, steppilautoja säilytetään jumppasalin siivouskomerossa ja tunnin vetäjän kommentit ovat tasoa "ja seuraavaksi sitten kolmosella alas ja ykkösellä ylös, ellen ole ihan väärässä... ei kun siis tasaiset kakkoset vielä jatkuu!" ja "laittakaa te vaan lisää painoja seuraavaan biisiin, multa kun puuttuu noi hartialihakset melkein kokonaan niin mä teen vähän pienemmillä." Niin ja vetäjä saapui paikalle viittä vaille tasan, tunti aloitettiin kymmentä yli ja lopetettiin vielä hieman enemmän myöhässä. Ihanan kotikutoista! Tai ehkä jopa liian; harkitsin juuri siirtyväni urheiluseurasta kiskurihintaisen kuntokeskuksen asiakkaaksi näin kesän ajaksi. Mitä sitä ei kuntonsa eteen tekisi...!'
Maaseutuidylli kuittaa. Raparperinmakuista kesäkuuta kaikille!
P.S. Palkka tuli ja niin edelleen... Kameran osto siis siirtynee heinäkuulle. ;-/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti