Nollassa

Matkalla oleminen on jotenkin sellainen tila, jossa tunteet ja ajatukset nousevat väistämättä esiin. Nekin asiat, jotka kotona ja arjen kiireessä pysyvät mielen perukoilla, on kohdattava tyhjässä terminaalissa tai hämärässä yöbussissa. Matkalle otan usein mukaan mp3-soittimen, ihan vain jouduttamaan ajankulua ja häivyttämään häiriöääniä julkisissa kulkuvälineissä. Musiikki antaa taustan ajatuksille ja herkistää tuntemaan.

"The world is turning and twisted clouds fill the sky we fly
It´s just my eyes painting pictures in the mirror of my mind
And you stay by my side as we watch the world going down.

I´m happy to leave and I´m happy to come home
And i´m happy to stay and I´m happy to go."

Kauan sitten olin katsomassa Hanna Marshin keikkaa kultani kanssa. Kappaleiden välissä laulaja puheli kirjoittaneensa "Floating"-kappaleen sanat lentokoneessa hetken mielijohteesta paperipussin kylkeen, siis sellaisen oksennuspussin. Sanoissa hän halusi kuvata lähtemisen, matkalla olemisen ja palaamisen ihanuutta ja kamaluutta.
Itse ollessani matkalla olen liikuttunut noista sanoista ja muistoista joita kappaleen kuulemiseen liitty. Itkenyt onnesta ja sen puuttumisesta.

"Tell me truth no as time stops
is it as transparent as your arms?
--
We´re melting to one
free from it all, free from it all...
We´re free from it all."

Nuoruuteni seurakunnassa mieleeni jäi raamattuopetuksesta Raamattuun mitenkään liittymätön elämänviisaus, jonka arvostamani työntekijä kerran kertoi:
"Ihmisiin pettyy aina."