Tämä pieni ihminen kiittää...

Ei ole yllätys että paluu vanhoille seuduille ja paluu seurakunnan nuortentoimintaan -työntekijänä tosin- saa toivomaan että itsekin olisi vielä nuori. Olen tavannut nuortenilloissa niin mahtavia, fiksuja, ihania tyyppejä, että salaa haluaisin olla kuin he. Tai tarkemmin, haluaisin että olisin ollu kuin he ja olisin ollut osa sellaista seurakuntaa johon he kuuluvat.

Tänään olin vanhassa kotiseurakunnassani avustamassa konfirmaatiomessussa ja kuinkas ollakaan, ehtollisenjakoparinani oli armoitettu kappalainen, oma konfirmaatiopappini. Ehkä suhteellisen pienessä seurakunnassa tämä ei ollut mikään ylimaallinen sattuma, mutta johdatusta silti. Hän muisti rippileirimme ja vieläpä oppitunnilla esittämäni "mahtavan" kysymyksen. Niin se vaan aika vierii ja ihmiset muuttuvat. Aikaisemmin nuivana ja kuivana pitämäni pappi onkin tarkemmin ajateltua fiksu ja vilpitön tyyppi, ja keskustelussa selvisi että hän on 1980-luvulla teologisessa tiedekunnassa tehnyt gradunsa uskontotieteen laitokselle aiheenaan raflaavasti Pekka Strengin Kesämaa-albumin sanoitukset. Ei ole koiraa karvoihin katsominen, sanoisin! Kaikki nämä vuodet olen elänyt siinä luulossa että tämä pappi on jonkin keskiajan unohdetun skolastikko-harmaaparran pölyisen tuotannon asiantuntija. Sunnuntain aihe "Kutsu Jumalan valtakuntaan" sai hyvin henkilökohtaien merkityssisällön kun yksi nuoruuteni ympyrä sulkeutui messun ehtoollisosassa.

Realistisesti ajateltuna en kuitenkaan olisi edes ideaaleimmassa mahdollisessa seurakunnassa ollut yhtään sen kypsempi ja empaattisempi teiniyksilö, vaan yhtä rajoittunut kuin olin ja edelleen olen. Asiat täytyy hyväksyä sellaisina kuin ne ovat omalle kohdalle siunaantuneet ja olla kiitollinen siitä mikroskooppisesta kasvusta, jota elämä ja johdatus on saanut omassa persoonassa aikaan.

Voin rukoilla parasta mahdollista matkaa kaikille rippilapsille kuljettavaksi Jumalan hellässä huomassa ja toivoa heidän osakseen lämmintä seurakuntayhteyttä, joka antaa suunnan heidän koko loppuelämälleen. Tällä hetkellä en voi epäillä tämän toteutumista, koska olen nähnyt niin paljon hyvää. Perjantain nuortenillassa yksi jo kypsässä 19 vuoden iässä oleva miehenalku lausui vasta riparille menossa olevalle kaverilleen että "kannattaa nauttia ripariajasta, te ootte vielä nuoria ja elätte oikeesti elämänne parasta aikaa!" Ei voi muuta sanoa kuin että totta turiset kuomaseni!

Ehkä yltiöoptimismini tässä vielä kesän aikana laantuu* ja pääni laskeutuu stratosfääristä hieman matalampaan ilmanalaan, mutta sitä ennen olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että Jumalan lahjoittama ennakkoluulottomuus ja idealismi ovat hyvä taisteluvarustus noviiseina seurakuntaelämässä luoviessamme.

* kröhöm, ripari häämöttää jo kahden viikon päässä. Siellä kesäteologin uskosta todella otetaan mittaa!

Ainiin, vielä pari suloista kohtaamista menneisyyden kanssa:
-Mökkitiellä aamulla vastaan tulee ala-asteen potkupalloileva sijais(mies)opettaja puku päällä. Whaaaaat!?
-Vuosittaisilla kesämarkkinoilla useampikin omaa ikäluokkaani oleva tyttö tulee lastenvaunujen kanssa vastaan. (Näitä ihmisiä Matti Vanhanen saa kiittää niistä kaivatuista uusista veronmaksajista, me akateemiset pyristelijät emme tässä vaiheessa tee muuta kuin tuhlaamme valtion rahoja ja hyvässä lykyssä hankkiudumme lääketieteen avustuksella raskaaksi sitten joskus nelikymppisenä kun uran nousukierre vähhän helpottaa. Sori...)
-Vanhan kouluni jumppasalissa pidetyllä BodyPump-tunnilla on vaikea pitää pokkaa, kun musiikki tulee salin edessä olevasta mankasta, steppilautoja säilytetään jumppasalin siivouskomerossa ja tunnin vetäjän kommentit ovat tasoa "ja seuraavaksi sitten kolmosella alas ja ykkösellä ylös, ellen ole ihan väärässä... ei kun siis tasaiset kakkoset vielä jatkuu!" ja "laittakaa te vaan lisää painoja seuraavaan biisiin, multa kun puuttuu noi hartialihakset melkein kokonaan niin mä teen vähän pienemmillä." Niin ja vetäjä saapui paikalle viittä vaille tasan, tunti aloitettiin kymmentä yli ja lopetettiin vielä hieman enemmän myöhässä. Ihanan kotikutoista! Tai ehkä jopa liian; harkitsin juuri siirtyväni urheiluseurasta kiskurihintaisen kuntokeskuksen asiakkaaksi näin kesän ajaksi. Mitä sitä ei kuntonsa eteen tekisi...!'

Maaseutuidylli kuittaa. Raparperinmakuista kesäkuuta kaikille!

P.S. Palkka tuli ja niin edelleen... Kameran osto siis siirtynee heinäkuulle. ;-/

Kesän iloa ja eloa

Kangasalle ja Valkeakoskelle kuuluu oikein hyvää ja kuvauksellista, harmi vain että ei ole välineitä kauniiden hetkien ja maisemien ikuistamiseen. Olen kylläkin kirjoittanut jo listaa paikoista, jonne voisi mennä kuvaamaan miljööhön sitten kun hankin uuden kameran. Toivottavasti ensi viikolla kun palkka tulee!

Viimeisenä Helsingin viikonloppuna ennen lähtöä imin itseeni kaikkea sitä mitä kotikaupungin kesästä jään kaipaamaan; musiikkia, kaupunkifestarien tunnelmaa, kavereiden kanssa maleksimista, pientä kiirettä ja uusia mahdollisuuksia joka päivä. Lauantai-illan soulkeikka Virgin Oilissa oli kuin tehty hyvästien jättämiselle ja se oli itse asiassa paras klubikeikka, jonka muistan koskaan Helsingissä nähneeni. Esiintymässä oli Maria Gasolina, Soul Investigators ja The Dynamites kera rautaisen funkpappa Charles Walkerin. Musiikki oli niin hyvää ja harvinaista herkkua että. Gasolina soitti hyvin kauniin ja sivistyneen vedon verrattuna joskus joukkopsykoosiksi äityviin bailauskeikkoihin ja Espoon paras ja ainoa soulihme soitti harmonista vanhan ajan soulia yksinkertaisesti mykistävän kauniisti. Viimeinen pumppu meinasi viedä mehut lopulta koko yleisöstä kun keikka jatkui yli kaksi tuntia! Bändiä oli about kahdeksan tyyppiä from Texas (muistaakseni) ja vokalisti oli käsittämättömän ammattitaitoinen rytmiveteraani, joka ei säästellyt itseään yleisön edessä. Kaikki oli niinkuin joskus silloin ennen on varmasti ollut. Bändi soittaa soulia ja funkkia, eri rytmit seuraavat toisiaan ja porukka tanssii haltioitunut ilme kasvoillaan. Porissa ja Imatralla festareilla olen kokenut vastaavanlaisen fiiliksen joskus mutta Helsingissä tämä oli luksusta. Olla jossain ihan muualla, poissa tästä todellisuudesta.

Maaseudun rauhassa olen kuitenkin viihtynyt paremmin kuin odotin keksinyt yllättävän paljon tekemistä. Ehkä uuden työn alottaminen ja perehdytys ovat vaikuttaneet myös hyvään kiireen tuntuun. Kangasalan seurakunta otti meidät viisi kesätyöntekijää hyvin vastaan. Olen oppinut seurkunnan käytännöistä, saanut selkoa omista työtehtävistäni ja tavannut monta mukavaa työntekijää, jotka nauttivat työstään seurakunnassa. Eihän sitä sitten voi itsekään olla nauttimatta! Täytenä vastakohtana edellisen kesän työpaikkaan ihmiset eivät ole uupuneita, vaikeita tai ylettömän kiireisiä. Ihmiset tapaavat toisiaan virastolla ja asioita hoidetaan kassvotusten. Kahvia on aina kahvihuoneessa. No mennään vaan yhdessä lounaalle! Tämänkaltainen kuvio on mielestäni se perusta jolta työntekijät voivat suunnata ulospäin tekemään sitä rakkauden työtä ja olemaan Kristuksen sanansaattajia koko olemuksellaan. Vaatihan se paljon muutakin mutta huonossa työyhteisössä hyvätkin aikomukset varmasti nujertuvat.

"Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus..."
Efesolaiskirjeen kohta 6:10-20 on tullut kesätyöntekijöiden teemakohdaksi jonka kaivoimme esiin eilen töissä kun suunnittelimme repäisevää esittelyspektaakkelia ensimmäiseen nuorteniltaan. Löysin saman raamatunkohdan myös kirjastosta lainaamastani kelttiläisten rukousten kirjasta "Polku jota kuljen", jota aloin lukemaan. Jumala on ja toimii ja kuljen rohkealla mielellä tätä polkua. Kirjan rukouksissa sanat ovat vahvoja ja tosia, niihin on helppo heikon ihmisen tarttua.

Toiveissani kesä tulee olemaan ihanaa aikaa, jolloin mieli saa rauhoittua uusien virikkeiden keskellä ja saan tehtyä hyviä puheita ja hartauksia. Olen osa suurempaa kuviota. Voitan itseni enkä tuota pettymyksiä muille. Olen mökillä ja nautin auringosta, tapaan ystäviä ja olen perheen kanssa. Teen töitä Herralle ja se tuntuu hyvältä. Kerään voimia syksylle, hoidan hengellisyyttäni. Urheilen ja käyn kivoissa tapahtumissa. Ehdin hidastaa ja inspiroitua niin että jaksan luoda uutta. Olen vain. Kirjotan. Vietän aikaa erilaisten ihmisten kanssa ja opin uutta työporukassa. En harmistu vaikka kaikkea ei tehdä niinkuin itse olin ajatellut. Jätän hyvän jäljen tapaamieni ihmisten elämään. Saan hyviä ideoita ja opin itsestäni ja uskosta tämän kaiken keskellä. Toiveissani kesä tulee olemaan ihanaa aikaa. Ja se on jo.

Lomafiilis

Muistoissani viime kesän Barcelona. Tänään löysin auringon stadikalta vaikka muuten oli kolea päivä. Uinnin jälkeen söin eväitä ja lekottelin katsomossa, aurinko lämmitti ja kaiuttimista tuli menneiden kesien musiikkia. Lenny Kravitzia, Sheryl Crowta, The Rasmusta, The Corssia ja muitakin kesähittejä, joiden nimet eivät palaudu mieleen enää lähes kymmenen vuoden takaa. Kesäkauden ensimmäinen uintikilometrini sujui rauhallisesti, jokaisesta vedosta nauttien.

Yliopistolla pyörähtäessäni törmäsin epätodennäköisessä paikassa hyvin yllättävään henkilöön, sillä lukiosta samaan aikaan valmistunut tuttu poika tupsahti ainejärjestön kerhotilaan tutustumaan teologian valmennuskurssiporukan kanssa. Hassua nähdä tuttu tyyppi oudossa ympäristössä monen vuoden jälkeen ja vieläpä pyrkimässä lukemaan teologiaa. Itse saman kurssin käyneenä tiedän että sisäänpääsyprosesntti on noin 90, joten hyvällä säkällä kyseinen heppu on tiedekunnassa fuksina ensi syksynä.

Seesteinen päivä

Kevät vetelee viimeisiään, vai onko se jo kesä. Ne kuuluisat tuomet kukkivat ja Töölönlahden rannassa melkein pyörtyy huumaavaan tuoksujen sekamelskaan. Haluaisin jo olla jossain muualla mutta kuitenkin mieluiten juuri tässä. Tai oikeammin siellä missä me olemme, siellä missä en ole yksin eikä minun pidä olla mitään erikoista.

Tenttikirjoista, joita yritän kuumeisesti kahlata loppun, voi vetää ainakin seuraavia johtopäätöksiä:
-Fundamentalismi-sanan käyttö on hieman arveluttavaa vaikka sitä fundamentalismia eittämättä on erinäisissä maissa ja uskonnoissa.
-Suomen kirkon joko pitäisi tai ei pitäisi olla ympäristötoimija.
-Ihminen toimii kuin toimiikin järjen varassa myös uskontoa koskevissa valinnoissa.
-Seurakuntien liitoksia vastaan jokaisella on aina jotain valittamista ja kaikki menee aina huonoin päin kun itsenäisyys riistetään.
-Mitä se uskonto oikein onkaan modernissa maailmassa... (vielä selvityksessä)

Kohta hyvästi jää Helsinki kauniine rantoineen ja aallokkoineen. Eikä merituuli puhalla sisämaahan asti.

Nicht so traurig

Viimeksi täydenkuun aikaan kuvasin yöllä uutta kotimatkaani. Tältä Kruununhaka näyttää yöllä aivan Tuomiokirkon ja Suomen Pankin kulmilla. Viimeisessä kuvassa kotikatuni päästä päähän.
Tässä vaiheessa toukokuuta yö näyttää jo paljon kesäisen sinisemmän utuisemmalta kuin kuvissa. Jostakin syystä öisiä retkiä ei vain vähään aikaan ole ilmennyt!? Ehkä pitäisi ryhdistäytyä asian suhteen.

Lempipaikkoja

Kansalliskirjaston toisen lukusalin päätyseinässä on Magnus Enckellin fresko,jota on tullut usein ihailtua tenttiin lukiessa.

Tilana historiallinen lukusali on ihana ja salin päädyistä pääsee nousemaan puuportaita salia kiertäville natiseville parville. Ikivanhojen ikkunoiden ääressä on vetoisia lukupaikkoja ja ulkona näkyvät Tuomiokirkko turisteineen, Topelian keltaiset rakennukset ja yliopistolle kiirehtiviä opiskelijoita.





Rakastan Magnus Enckellin unenomaista kuvakieltä. Ihmeellistä miten maalaamalla voi kuvata niin abstrakteja asioita kuin tunnetiloja... Olen monta kertaa miettinyt, mikä kuvan miehen ja naisen välillä oikein meni pieleen.

Abstraktio

Miksi kirjoittaa asioista sellaisina kuin ne voi sanoa kenelle tahansa?
Mihin päätyvät ne keskustelut joita käymme itsemme kanssa?
Joille ei ole kuuntelijaa.
Joita emme itsekään ymmärrä.



Keittiössä kuvittelen sinut. Hyräilen hiljaa. Mietin mietitkö miksi itkin. Kun päässä on sekavaa, on hyvä keskittyä kalenteriin ja tasaisesti allekkaisissa riveissä oleviin sähköposteihin. Kevät hämmentää. Liian aikaista luovuttaa mutta aina vain vaikeampaa jatkaa. Portaissa vihellän sanot aina sä jäät vain mun luo...
Kahvilassa pidän pään rohkeasti ylhäällä aurinkoa vasten. Kevät muuttuu täällä paikoittain kesäksi. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vanhan ikkunalasin epätasaisuuden läpi näyttää kuin verhot liikkuisivat. Ulkona on jo pimeämpää.

Tulkoon hassut asiat ja kaverit ja hauskat jutut ja kirkkaat värit ja pyöräretket ja hiljaiset hetket.

Minä minä onks mitään järkee?
Kun biisi loppuu nousemme ylös penkistä
Kun biisi loppuu kävelemme ulos salista
Kun biisi loppuu on aika mennä nukkumaan