Metafyysisiä säveliä

Soittaessani rauhallisen illan ratoksi ikivanhaa suosikkiani Bo Kaspers Orkesteria jähmetyin kuuntelemaan erästä kappaletta, jonka tempossa, melodiassa, sanoissa ja kaikessa on sellaista tyyntä viisautta joka saa vetämään keuhkot täyteen ilmaa. Pelkästään levyltä kuultuna tällaista reaktiota ja rikkumatonta huomion vangitsemista eivät saa aikaan kovin monet esitykset. Tällaiset kappaleet voisivat soida elokuvien taustalla tai lopputeksteissä, silloin kun suuria asioita tapahtuu tai eletään niiden jälkimainingeissa. Tällaiset kappaleet saavat ajattelemaan laajoja skaaloja ja vajoamaan sellaiseen kuplivaan mielikuvitusmaailmaan, jossa auringonvalo tuo esiin parhaat puolet meistä kaikista.

On ihmeellistä että musiikki voi luoda niin vahvan mielentilan, kiskaista täysin pois arkisilta raiteilta, nostaa ilmaan leijumaan. Jos tällainen erityinen kappale soi sattumalta korvalapuissa kävelyretkellä, ei voi kuin pysähtyä muutamaksi minuutiksi, katsoa kaikkea kaunista mikä on ympärillä, ummistaa vain silmät ja antaa hengityksen virrata. Ei siis suositeltavaa musiikkia hikilenkille.

Bo Kaspers Orkesterin diggaileminen on vähän noloa juu, tai ainakin niin veljeni ja hyvä ystäväni saivat minut luokioaikoina uskomaan ja kutsuivat bändiä viihdemusiikiksi tai "musiikiksi".
Itse pistän tämän suosikin nuoruuden lankeamisen piikkiin ja popitan vanhoja kunnon viime vuosituhannen lopun ja tämän vuosituhannen alun plattoja onnellisen kaihoisa hymy kasvoillani. Kaivaudun jazzahtavien sulosointujen ja ilkikurisen kauniiden sanoitusten kuvitteellisen viltin alle. Mikäs siinä, koska vi kommer aldrig att dö.

Vapaan viikonlopun päätteeksikään en tee mitään hyödyllistä, istun vain koneella ja yöunet lykkääntyvät.
Kahtena viimeisenä iltanakin yöunet ovat lykkääntyneet menojen takia. Ei juhlimisen tai juomisen takia vaan ihan vain siitä syystä että on kivaa olla vaihteeksi sosiaalinen, kerrankin kun siihen on mahdollisuus. Olen huono tekemään valintoja viisaasti, rationaalisesti. Näen vaivaa outojen asioiden eteen ja jälkeenpäin mietin, miksi kaikki oleellinen tai tuloksellinen jää omalla kohdallani tavoittamattomaksi tavoitteeksi.
Tällaista moraalista krapulaa aiheuttaa yksi aamuviiteen valvottu ilta ja yksi yli puolenpäivän nukuttu aamu.

Perjantain opiskelijajuhlissa odottamattomasti tapasin viihdyttävän miekkosen, johon olen sattumalta törmännyt useita kertoja keväällä. Viihdyin taas hänen seurassaan ja huvituin hänen kieroutuneesta huumoristaan ja ilkikurisesta olemuksestaan, kunnes puhelin soi ja tyttöystävä tuli paikalle. Pienenpienestä harmituksesta huolimatta huvittavaa tilanteessa oli, etten nähnyt pariskunnan juuri puhuvan kenellekään lyhyeksi jäänen loppuillan aikana tai viihtyneen erikoisemmin. Mukava tyyppi vaikutti olevan kuin virta kytkettynä off-tilaan. Tyyppi ei hehkunut ja imenyt huomiota itseensä niinkuin yleensä. Ehkä tervettä ja normaalia mutta tämän tapauksen kohdalla epätyypillistä ja omasta mielestäni tietenkin sääli.

Tänään raahasin toivottavasti viimeiset tavarat pois vanhasta asunnosta, nyt laatikot odottavat vintillä noutoa vanhempien luokse jemmaan. (Hassua, että turhat mutta kuitenkin jostain syystä säästämisen arvoiset tavarat pitää raijata niin kauas vain lojumaan varastoon.) Entinen koti oli turhista tavaroista ja pölystä putsattuna jotenkin omaan makuuni liian tyhjä, mutta kaiketi ajan myötä ihan tyylikäs ja ainakin asukkaansa näköinen.

Pakkausurakan jälkeen kävimme syömässä kehutussa kortteliravintolassa, jossa avoliittomme aikana emme koskaan saaneet aikaiseksi käydä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Omaperäisennäköisen turkkilaisen ravintolan ruoka oli niin perinteistä ja hyvää, että jos en olisi jo muuttanut pois, vierailisin tuossa paikassa aina kun jääkaappi on tyhjä tai kuin vatsa vaatii kunnon hemmottelua.
Eli aika usein.
Juttelumme arkisista asioista olivat kuin veljeni kanssa keskustellessa. Hassua. Läheisyyden ja etäisyyden ristiriita.

Vanhasta kodista nappasin mukaan tarpeellisten keittiötavaroiden lisäksi muutaman kierrätyslahjan, eli tavaran, joita en uudessa asunnossani "tarvitse". Drinkkiaineksia ystävälle, jonka kanssa on tullut tissuteltua useampi pullo reilua punkkua silloin kun reilun kaupan viinejä oli markkinoilla vain kahta laatua ja vappua ajatellen pieni opiskelijan tuikitarpeellinen esine ystävälle, jonka seurassa olen juonut itseni rehellisesti känniin asti kypsässä 21 vuoden iässä opiskelijahaalarit päällä. Toivottavasti pääsen pian antamaan lahjat :)
Ristiriita tässäkin, nykyinen asuinpaikkani ja "uusi elämäni" kun pyrkii aina silloin tällöin kontrastiin "vanhan elämäni" ja juhlimisvaihteeni kanssa. Tai sitten vain kuvittelen ja yliarvioin kämppisteni moraalitajun.
Mutta totta kuitenkin on että Jeesuksella on halutessaan mahdollista perustella hyvinkin monenlaisia asioita. Olla vastaan ja tuomita, valitettavasti.

En millään jaksa ajatella, mitä ensi viikko tuo tullessaan. Aamulla salsaan stressin ja huolet johonkin kauas pois, katsotaan sen jälkeen mitä eteen tulee.

Tässä vielä keväisiä kuvia (jotka on kuitenkin otettu muutama viikko sitten, juuri ennenkuin talvi alkoi väistyä).