Lomafiilis

Muistoissani viime kesän Barcelona. Tänään löysin auringon stadikalta vaikka muuten oli kolea päivä. Uinnin jälkeen söin eväitä ja lekottelin katsomossa, aurinko lämmitti ja kaiuttimista tuli menneiden kesien musiikkia. Lenny Kravitzia, Sheryl Crowta, The Rasmusta, The Corssia ja muitakin kesähittejä, joiden nimet eivät palaudu mieleen enää lähes kymmenen vuoden takaa. Kesäkauden ensimmäinen uintikilometrini sujui rauhallisesti, jokaisesta vedosta nauttien.

Yliopistolla pyörähtäessäni törmäsin epätodennäköisessä paikassa hyvin yllättävään henkilöön, sillä lukiosta samaan aikaan valmistunut tuttu poika tupsahti ainejärjestön kerhotilaan tutustumaan teologian valmennuskurssiporukan kanssa. Hassua nähdä tuttu tyyppi oudossa ympäristössä monen vuoden jälkeen ja vieläpä pyrkimässä lukemaan teologiaa. Itse saman kurssin käyneenä tiedän että sisäänpääsyprosesntti on noin 90, joten hyvällä säkällä kyseinen heppu on tiedekunnassa fuksina ensi syksynä.

Seesteinen päivä

Kevät vetelee viimeisiään, vai onko se jo kesä. Ne kuuluisat tuomet kukkivat ja Töölönlahden rannassa melkein pyörtyy huumaavaan tuoksujen sekamelskaan. Haluaisin jo olla jossain muualla mutta kuitenkin mieluiten juuri tässä. Tai oikeammin siellä missä me olemme, siellä missä en ole yksin eikä minun pidä olla mitään erikoista.

Tenttikirjoista, joita yritän kuumeisesti kahlata loppun, voi vetää ainakin seuraavia johtopäätöksiä:
-Fundamentalismi-sanan käyttö on hieman arveluttavaa vaikka sitä fundamentalismia eittämättä on erinäisissä maissa ja uskonnoissa.
-Suomen kirkon joko pitäisi tai ei pitäisi olla ympäristötoimija.
-Ihminen toimii kuin toimiikin järjen varassa myös uskontoa koskevissa valinnoissa.
-Seurakuntien liitoksia vastaan jokaisella on aina jotain valittamista ja kaikki menee aina huonoin päin kun itsenäisyys riistetään.
-Mitä se uskonto oikein onkaan modernissa maailmassa... (vielä selvityksessä)

Kohta hyvästi jää Helsinki kauniine rantoineen ja aallokkoineen. Eikä merituuli puhalla sisämaahan asti.

Nicht so traurig

Viimeksi täydenkuun aikaan kuvasin yöllä uutta kotimatkaani. Tältä Kruununhaka näyttää yöllä aivan Tuomiokirkon ja Suomen Pankin kulmilla. Viimeisessä kuvassa kotikatuni päästä päähän.
Tässä vaiheessa toukokuuta yö näyttää jo paljon kesäisen sinisemmän utuisemmalta kuin kuvissa. Jostakin syystä öisiä retkiä ei vain vähään aikaan ole ilmennyt!? Ehkä pitäisi ryhdistäytyä asian suhteen.

Lempipaikkoja

Kansalliskirjaston toisen lukusalin päätyseinässä on Magnus Enckellin fresko,jota on tullut usein ihailtua tenttiin lukiessa.

Tilana historiallinen lukusali on ihana ja salin päädyistä pääsee nousemaan puuportaita salia kiertäville natiseville parville. Ikivanhojen ikkunoiden ääressä on vetoisia lukupaikkoja ja ulkona näkyvät Tuomiokirkko turisteineen, Topelian keltaiset rakennukset ja yliopistolle kiirehtiviä opiskelijoita.





Rakastan Magnus Enckellin unenomaista kuvakieltä. Ihmeellistä miten maalaamalla voi kuvata niin abstrakteja asioita kuin tunnetiloja... Olen monta kertaa miettinyt, mikä kuvan miehen ja naisen välillä oikein meni pieleen.

Abstraktio

Miksi kirjoittaa asioista sellaisina kuin ne voi sanoa kenelle tahansa?
Mihin päätyvät ne keskustelut joita käymme itsemme kanssa?
Joille ei ole kuuntelijaa.
Joita emme itsekään ymmärrä.



Keittiössä kuvittelen sinut. Hyräilen hiljaa. Mietin mietitkö miksi itkin. Kun päässä on sekavaa, on hyvä keskittyä kalenteriin ja tasaisesti allekkaisissa riveissä oleviin sähköposteihin. Kevät hämmentää. Liian aikaista luovuttaa mutta aina vain vaikeampaa jatkaa. Portaissa vihellän sanot aina sä jäät vain mun luo...
Kahvilassa pidän pään rohkeasti ylhäällä aurinkoa vasten. Kevät muuttuu täällä paikoittain kesäksi. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vanhan ikkunalasin epätasaisuuden läpi näyttää kuin verhot liikkuisivat. Ulkona on jo pimeämpää.

Tulkoon hassut asiat ja kaverit ja hauskat jutut ja kirkkaat värit ja pyöräretket ja hiljaiset hetket.

Minä minä onks mitään järkee?
Kun biisi loppuu nousemme ylös penkistä
Kun biisi loppuu kävelemme ulos salista
Kun biisi loppuu on aika mennä nukkumaan

Princess of melancholy

Olen aloittanut "Elämäni ilman alkoholia"-experiencen. Idea tähän uuteen suuntaan syntyi torstain teologibileiden jälkeen, kun kahden juoman ja kahden tupakan jälkeen olo oli yöllä todella kurja. Fyysinen humala ja henkinen krapula samanaikaisesti.

Lauantaina olin sitten bileissä, ja aluksi juomattomuus tuntui vähän hölmöltä Sijaistoimintona lipitin limsaa ja yritin päästä henkisesti nousuhumalaan kiinni. Ihan kuin juoksulenkissä, aluksi tuntuu nihkeältä mutta sitkeä jatkaminen palkitsee ja jaksaa paljon pidempään kuin olisi uskonutkaan. Yhdeltä lähdin hyvillä mielin juhlien jatkoilta ja nukahdin kotona levollisesti.

Sunnuntai toi tullessaan ihanan retken Meilahteen taidemuseoon, uimakopin näköiseen camera obscuraan ja siihen hurmaavaan huvilakahvilaan Tamminiementiellä.
Kotona vietettiin iltapäivällä perinteisiä seuroja, ja virren veisuu ja puheet olivat mukavaa vaihtelua totuttuun.

Olen joka päivä kiitollinen siitä, että ympärilläni on ihmisiä, jotka jakavat kanssani sen yhden suurimman jaettavan.

Lisää tällaisia ihania aurinkoisia päiviä! Otsikosta huolimatta olen ollut kaikkea muuta kuin melankolinen viime aikoina, mutta Lapkon uusi levy on soinut ahkerasti lauantaista lähtien. Vielä kun saisi siirrettyä tämän upean kevätflown opiskeluihin, niin...


/Tapaa minut aamulla
kaikki alkaa silloin alusta
olen unohtanut kaiken
mikä koskaan satutti minua/
-Regina

Kohti uutta?

Sain jo pitkään suunnitteilla olleen viikkosiivouksen (lue:kuukausisiivous) hoidettua vihdoin tänään. Viime viikon kiireessä ja viikonlopun pää kolmantena jalkana juoksemisessa huone ehti kasaantua järkyttäväksi pöly&vaate sekasorroksi.

Joka tapauksessa viikonlopusta toipuminen vei kokonaiset puolitoista päivää, koska samalle viikonlopulle oli siunaantunut lähetyskurssi, tomaattitempaus ja osiksen pyjamabileet. Tomaattitempaukseen liittyvät ristiriitaiset tunteen kalvavat vieläkin mielen taka-alalla, mutta olen silti ylpeä siitä että kovin alku-urakka on nyt ohi. Pyjamabileiden ja lähetyskurssin yhdistäminen taas sai aikaan sen, että pyöräilin bileiden jälkeen kotiin saunanpuhtoisena kauniissa aamuauringossa. Nukuin alle kaksi tuntia ennen lähtöä kurssille, jossa ulkoinen habitukseni ei toivottavasti kielinyt turkasesta väsymyksestä ja metafyysisestä mielentilasta.

Lehdessä kerrottiin että keväällä hormonien vaikutuksesta keho "yrittää kaikkensa rakastumisen tunteen aikaasaamiseksi". Tänään aurinko paistoi vielä iltapäivällä viiden jälkeen läpivalaisten Kruunuhaan kadut ja korttelit, ja tästä inspiroituneena viritin pariksi tunniksi päiväunikanavan päälle ja koomailin sängyssä shaalin alla. Mmm...
Unessani seikkailivat vanhassa kauniissa puutalossa Terhi Kokkonen, Joel Melasniemi ja ruskeasilmäinen Tavallinen (teologi) Mies ja SMG soi taustalla.
Todellisessa elämässä surkeaa hetken mielijohteesta ihastumista välttääkseni ja toisen ihmisen kaipuuta lievittääkseni olen viime aikoina pohtinut suhteita.

Ensinnäkin olin Tampereella veljeni synttärikemuissa jokunen viikko sitten, Valkeakoskelta emigroituneen akateemisen ituhippiklaanin vieraana. Juuri kolmekymppisten tyyppien bileissä ihmissuhteet olivat jokseenkin vakiintuneita, mutta vain harvat naimisissa. Vanhojen pariskuntien yhteiselo oli välinpitämätöntä toisiaan kohtaan ja päät vedettiin täyteen kuin yhteisestä sopimuksesta, kun ne muksut on kerrankin siellä mummolassa. Illan edetessä kipeitä asioita ja vieraantuneisuutta ei ollut vaikea tulkita puolisoiden väliltä. Intohimoinen mutta päällepäin epäsuhtainen suhde akateemisesti koulutetun nuoren naisen ja oman tiensä kulkijan välillä. Hiljaisen viisas mutta yksinäisen oloinen hyvin menestyvä jatko-opiskelijanainen. Sekava ja epävarma ikuinen humanistimiekkonen. Niin ja veljeni, jonka toivoisin vielä perustavan perheen vaikkakin vakiintuminen ei näytä todennäköiseltä lähitulevaisuudessa. Mutta valmistuminen ilmeisestikin kymmenen vuoden opiskelun jälkeen on jo ajankohtaista, joten ehkäpä ne asiat sitten etenevät kaikki aikanaan...

Toisena esimerkkinä siskoni, jonka luona olin kolmikymppisillä hieman aiemmin. Juhlien vieraat lähes kaikki olivat naimisissa ja yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta pitkään seurustelleita ja perheellisiä. Juhlat alkoivat klo 16, lapset oli jätetty kotiin toisen puolison hoiviin tai isovanhempien luo. Parhaimmissa tapauksissa äiti juhli ensin alkuillan, meni sitten kotiin imettämään ja päästi samalla isän vapaaksi juhlimaan loppuillaksi. Niin se vaan menee, tietysti! Ihmiset olivat mukavia ja lämpimiä vaikka väsymys ja perheen tuoma vastuu eri tavoin painoivat uran alkuvaiheessa olevia pienten lasten äitien mielissä. Niin ja lojaalius näkyy myös siinä, että jos uupunut äiti sammuu yläkerran vierashuoneeseen, lähtee isä kiltisti taksilla kotiin pitämään seuraa aamulla heräävälle tyttärelle.

Kolmanneksi huomaan itse pohtivani erinäisiä ystävyydentapaisiani. Jostain uudesta ja erilaisesta (tai ehkä paremminkin utopistisesta) haaveillessani olen optimistinen tapaamieni ihmisten suhteen. Kämppiksissäni on monta jotka pystyvät keskustelemaan ja käsittelemään asioita kypsällä tavalla. Rehellisiä, kilttejä, ahkeria, tietoisia niin monista asioista, syistä ja seurauksista, tästä ja tuonpuoleisesta ja ehkä juuri siksi jännittävällä tavalla hauraita ja vahvoja samaan aikaan.
Toisaalla järjestötuttavuus jonka sisäänpäinkääntyneisyys vetoaa tietämään lisää. Suhteessamme epätavallinen yhteys ja vahva läsnäolo vaikka todellisuudessa ei mitään hajua mitä toisen mielessä liikkuu.
Niin ja sitten haave Tavallisesta Miehestä. Mutkaton, komea tavalla jonka huomaa vasta tarkemmin katsottuaan, poikamaisen hauska mutta aikuismaisen luotettava. Rento, fiksu, huomioonottava. Sitoutunut kristitty.
Haave.

Apua kevät!!!