Kohta joko helpottaa tai menee vain pahemmaksi. Olen lähdössä maanantaiaamuna riparille Viroon ja sitä varten joutunut tänäänkin valmistelemaan juttuja. En ole ikinä oikein varma miten yksinkertaisista ja toisaalta tosi epäloogisista uskonasioista voisi kertoa nuorille niin että 1)heitä kiinnostaisi 2)he ymmärtäisivät 3)he muistaisivat 4)he oivaltaisivat jotain. No, mun metodi on käyttää vähän Raamattua, vähän Katekismusta ja sit jotain soveltavaa sekoilua. Teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää.
Myös huomisen saarna on vaikeasti lopulta valmistunut. Haitin velkojen anteeksiantaminen esimerkkinä armahtamisesta ei ehkä ollut se helpoin kohta aidasta mennä yli mutta ainakin erilainen. Kiitos tästä ideasta myös inhimilliselle inspiraation lähteelle.
Kesäuupumus alkaa kuitenkin ehkä vähän painaa päälle. Lopussa kiitos sitten varmaan seisoo ja tästäkin selvitään. Luomisen tuska on vaan välillä hieman kivuliasta. Huomisen löhöän mökillä ja pakkaamisen lisäksi käyn läpi leirin raamikset, mikä on aivolepoa ja lasten leikkiä verrattuna saarnan vääntämiseen.
Olen ehkä pudonnut johonkin virallisten juhlapyhien aiheuttamaan tylsämielisyyteen, väsyttää ja ideat ei oikein pulppua.
Loppukaneetti: Olen tekemässä virastohommia tällä hetkellä iskän työpaikan opettajanhuoneessa ja takanani olevassa kopiohuoneessa on ihan oikea nyrkkeilysäkki. Ja hanskoja. Ilmeisesti ala-asteen opettajillakaan ei oo aina helppoo. Tai sit jollakulla on erittäin jännä huumorintaju. Siihen on kyl hyvä mätkiä välillä.
lauantai 26. kesäkuuta 2010
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Tämä pieni ihminen kiittää...
Ei ole yllätys että paluu vanhoille seuduille ja paluu seurakunnan nuortentoimintaan -työntekijänä tosin- saa toivomaan että itsekin olisi vielä nuori. Olen tavannut nuortenilloissa niin mahtavia, fiksuja, ihania tyyppejä, että salaa haluaisin olla kuin he. Tai tarkemmin, haluaisin että olisin ollu kuin he ja olisin ollut osa sellaista seurakuntaa johon he kuuluvat.
Tänään olin vanhassa kotiseurakunnassani avustamassa konfirmaatiomessussa ja kuinkas ollakaan, ehtollisenjakoparinani oli armoitettu kappalainen, oma konfirmaatiopappini. Ehkä suhteellisen pienessä seurakunnassa tämä ei ollut mikään ylimaallinen sattuma, mutta johdatusta silti. Hän muisti rippileirimme ja vieläpä oppitunnilla esittämäni "mahtavan" kysymyksen. Niin se vaan aika vierii ja ihmiset muuttuvat. Aikaisemmin nuivana ja kuivana pitämäni pappi onkin tarkemmin ajateltua fiksu ja vilpitön tyyppi, ja keskustelussa selvisi että hän on 1980-luvulla teologisessa tiedekunnassa tehnyt gradunsa uskontotieteen laitokselle aiheenaan raflaavasti Pekka Strengin Kesämaa-albumin sanoitukset. Ei ole koiraa karvoihin katsominen, sanoisin! Kaikki nämä vuodet olen elänyt siinä luulossa että tämä pappi on jonkin keskiajan unohdetun skolastikko-harmaaparran pölyisen tuotannon asiantuntija. Sunnuntain aihe "Kutsu Jumalan valtakuntaan" sai hyvin henkilökohtaien merkityssisällön kun yksi nuoruuteni ympyrä sulkeutui messun ehtoollisosassa.
Realistisesti ajateltuna en kuitenkaan olisi edes ideaaleimmassa mahdollisessa seurakunnassa ollut yhtään sen kypsempi ja empaattisempi teiniyksilö, vaan yhtä rajoittunut kuin olin ja edelleen olen. Asiat täytyy hyväksyä sellaisina kuin ne ovat omalle kohdalle siunaantuneet ja olla kiitollinen siitä mikroskooppisesta kasvusta, jota elämä ja johdatus on saanut omassa persoonassa aikaan.
Voin rukoilla parasta mahdollista matkaa kaikille rippilapsille kuljettavaksi Jumalan hellässä huomassa ja toivoa heidän osakseen lämmintä seurakuntayhteyttä, joka antaa suunnan heidän koko loppuelämälleen. Tällä hetkellä en voi epäillä tämän toteutumista, koska olen nähnyt niin paljon hyvää. Perjantain nuortenillassa yksi jo kypsässä 19 vuoden iässä oleva miehenalku lausui vasta riparille menossa olevalle kaverilleen että "kannattaa nauttia ripariajasta, te ootte vielä nuoria ja elätte oikeesti elämänne parasta aikaa!" Ei voi muuta sanoa kuin että totta turiset kuomaseni!
Ehkä yltiöoptimismini tässä vielä kesän aikana laantuu* ja pääni laskeutuu stratosfääristä hieman matalampaan ilmanalaan, mutta sitä ennen olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että Jumalan lahjoittama ennakkoluulottomuus ja idealismi ovat hyvä taisteluvarustus noviiseina seurakuntaelämässä luoviessamme.
* kröhöm, ripari häämöttää jo kahden viikon päässä. Siellä kesäteologin uskosta todella otetaan mittaa!
Ainiin, vielä pari suloista kohtaamista menneisyyden kanssa:
-Mökkitiellä aamulla vastaan tulee ala-asteen potkupalloileva sijais(mies)opettaja puku päällä. Whaaaaat!?
-Vuosittaisilla kesämarkkinoilla useampikin omaa ikäluokkaani oleva tyttö tulee lastenvaunujen kanssa vastaan. (Näitä ihmisiä Matti Vanhanen saa kiittää niistä kaivatuista uusista veronmaksajista, me akateemiset pyristelijät emme tässä vaiheessa tee muuta kuin tuhlaamme valtion rahoja ja hyvässä lykyssä hankkiudumme lääketieteen avustuksella raskaaksi sitten joskus nelikymppisenä kun uran nousukierre vähhän helpottaa. Sori...)
-Vanhan kouluni jumppasalissa pidetyllä BodyPump-tunnilla on vaikea pitää pokkaa, kun musiikki tulee salin edessä olevasta mankasta, steppilautoja säilytetään jumppasalin siivouskomerossa ja tunnin vetäjän kommentit ovat tasoa "ja seuraavaksi sitten kolmosella alas ja ykkösellä ylös, ellen ole ihan väärässä... ei kun siis tasaiset kakkoset vielä jatkuu!" ja "laittakaa te vaan lisää painoja seuraavaan biisiin, multa kun puuttuu noi hartialihakset melkein kokonaan niin mä teen vähän pienemmillä." Niin ja vetäjä saapui paikalle viittä vaille tasan, tunti aloitettiin kymmentä yli ja lopetettiin vielä hieman enemmän myöhässä. Ihanan kotikutoista! Tai ehkä jopa liian; harkitsin juuri siirtyväni urheiluseurasta kiskurihintaisen kuntokeskuksen asiakkaaksi näin kesän ajaksi. Mitä sitä ei kuntonsa eteen tekisi...!'
Maaseutuidylli kuittaa. Raparperinmakuista kesäkuuta kaikille!
P.S. Palkka tuli ja niin edelleen... Kameran osto siis siirtynee heinäkuulle. ;-/
Tänään olin vanhassa kotiseurakunnassani avustamassa konfirmaatiomessussa ja kuinkas ollakaan, ehtollisenjakoparinani oli armoitettu kappalainen, oma konfirmaatiopappini. Ehkä suhteellisen pienessä seurakunnassa tämä ei ollut mikään ylimaallinen sattuma, mutta johdatusta silti. Hän muisti rippileirimme ja vieläpä oppitunnilla esittämäni "mahtavan" kysymyksen. Niin se vaan aika vierii ja ihmiset muuttuvat. Aikaisemmin nuivana ja kuivana pitämäni pappi onkin tarkemmin ajateltua fiksu ja vilpitön tyyppi, ja keskustelussa selvisi että hän on 1980-luvulla teologisessa tiedekunnassa tehnyt gradunsa uskontotieteen laitokselle aiheenaan raflaavasti Pekka Strengin Kesämaa-albumin sanoitukset. Ei ole koiraa karvoihin katsominen, sanoisin! Kaikki nämä vuodet olen elänyt siinä luulossa että tämä pappi on jonkin keskiajan unohdetun skolastikko-harmaaparran pölyisen tuotannon asiantuntija. Sunnuntain aihe "Kutsu Jumalan valtakuntaan" sai hyvin henkilökohtaien merkityssisällön kun yksi nuoruuteni ympyrä sulkeutui messun ehtoollisosassa.
Realistisesti ajateltuna en kuitenkaan olisi edes ideaaleimmassa mahdollisessa seurakunnassa ollut yhtään sen kypsempi ja empaattisempi teiniyksilö, vaan yhtä rajoittunut kuin olin ja edelleen olen. Asiat täytyy hyväksyä sellaisina kuin ne ovat omalle kohdalle siunaantuneet ja olla kiitollinen siitä mikroskooppisesta kasvusta, jota elämä ja johdatus on saanut omassa persoonassa aikaan.
Voin rukoilla parasta mahdollista matkaa kaikille rippilapsille kuljettavaksi Jumalan hellässä huomassa ja toivoa heidän osakseen lämmintä seurakuntayhteyttä, joka antaa suunnan heidän koko loppuelämälleen. Tällä hetkellä en voi epäillä tämän toteutumista, koska olen nähnyt niin paljon hyvää. Perjantain nuortenillassa yksi jo kypsässä 19 vuoden iässä oleva miehenalku lausui vasta riparille menossa olevalle kaverilleen että "kannattaa nauttia ripariajasta, te ootte vielä nuoria ja elätte oikeesti elämänne parasta aikaa!" Ei voi muuta sanoa kuin että totta turiset kuomaseni!
Ehkä yltiöoptimismini tässä vielä kesän aikana laantuu* ja pääni laskeutuu stratosfääristä hieman matalampaan ilmanalaan, mutta sitä ennen olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että Jumalan lahjoittama ennakkoluulottomuus ja idealismi ovat hyvä taisteluvarustus noviiseina seurakuntaelämässä luoviessamme.
* kröhöm, ripari häämöttää jo kahden viikon päässä. Siellä kesäteologin uskosta todella otetaan mittaa!
Ainiin, vielä pari suloista kohtaamista menneisyyden kanssa:
-Mökkitiellä aamulla vastaan tulee ala-asteen potkupalloileva sijais(mies)opettaja puku päällä. Whaaaaat!?
-Vuosittaisilla kesämarkkinoilla useampikin omaa ikäluokkaani oleva tyttö tulee lastenvaunujen kanssa vastaan. (Näitä ihmisiä Matti Vanhanen saa kiittää niistä kaivatuista uusista veronmaksajista, me akateemiset pyristelijät emme tässä vaiheessa tee muuta kuin tuhlaamme valtion rahoja ja hyvässä lykyssä hankkiudumme lääketieteen avustuksella raskaaksi sitten joskus nelikymppisenä kun uran nousukierre vähhän helpottaa. Sori...)
-Vanhan kouluni jumppasalissa pidetyllä BodyPump-tunnilla on vaikea pitää pokkaa, kun musiikki tulee salin edessä olevasta mankasta, steppilautoja säilytetään jumppasalin siivouskomerossa ja tunnin vetäjän kommentit ovat tasoa "ja seuraavaksi sitten kolmosella alas ja ykkösellä ylös, ellen ole ihan väärässä... ei kun siis tasaiset kakkoset vielä jatkuu!" ja "laittakaa te vaan lisää painoja seuraavaan biisiin, multa kun puuttuu noi hartialihakset melkein kokonaan niin mä teen vähän pienemmillä." Niin ja vetäjä saapui paikalle viittä vaille tasan, tunti aloitettiin kymmentä yli ja lopetettiin vielä hieman enemmän myöhässä. Ihanan kotikutoista! Tai ehkä jopa liian; harkitsin juuri siirtyväni urheiluseurasta kiskurihintaisen kuntokeskuksen asiakkaaksi näin kesän ajaksi. Mitä sitä ei kuntonsa eteen tekisi...!'
Maaseutuidylli kuittaa. Raparperinmakuista kesäkuuta kaikille!
P.S. Palkka tuli ja niin edelleen... Kameran osto siis siirtynee heinäkuulle. ;-/
torstai 3. kesäkuuta 2010
Kesän iloa ja eloa
Kangasalle ja Valkeakoskelle kuuluu oikein hyvää ja kuvauksellista, harmi vain että ei ole välineitä kauniiden hetkien ja maisemien ikuistamiseen. Olen kylläkin kirjoittanut jo listaa paikoista, jonne voisi mennä kuvaamaan miljööhön sitten kun hankin uuden kameran. Toivottavasti ensi viikolla kun palkka tulee!
Viimeisenä Helsingin viikonloppuna ennen lähtöä imin itseeni kaikkea sitä mitä kotikaupungin kesästä jään kaipaamaan; musiikkia, kaupunkifestarien tunnelmaa, kavereiden kanssa maleksimista, pientä kiirettä ja uusia mahdollisuuksia joka päivä. Lauantai-illan soulkeikka Virgin Oilissa oli kuin tehty hyvästien jättämiselle ja se oli itse asiassa paras klubikeikka, jonka muistan koskaan Helsingissä nähneeni. Esiintymässä oli Maria Gasolina, Soul Investigators ja The Dynamites kera rautaisen funkpappa Charles Walkerin. Musiikki oli niin hyvää ja harvinaista herkkua että. Gasolina soitti hyvin kauniin ja sivistyneen vedon verrattuna joskus joukkopsykoosiksi äityviin bailauskeikkoihin ja Espoon paras ja ainoa soulihme soitti harmonista vanhan ajan soulia yksinkertaisesti mykistävän kauniisti. Viimeinen pumppu meinasi viedä mehut lopulta koko yleisöstä kun keikka jatkui yli kaksi tuntia! Bändiä oli about kahdeksan tyyppiä from Texas (muistaakseni) ja vokalisti oli käsittämättömän ammattitaitoinen rytmiveteraani, joka ei säästellyt itseään yleisön edessä. Kaikki oli niinkuin joskus silloin ennen on varmasti ollut. Bändi soittaa soulia ja funkkia, eri rytmit seuraavat toisiaan ja porukka tanssii haltioitunut ilme kasvoillaan. Porissa ja Imatralla festareilla olen kokenut vastaavanlaisen fiiliksen joskus mutta Helsingissä tämä oli luksusta. Olla jossain ihan muualla, poissa tästä todellisuudesta.
Maaseudun rauhassa olen kuitenkin viihtynyt paremmin kuin odotin keksinyt yllättävän paljon tekemistä. Ehkä uuden työn alottaminen ja perehdytys ovat vaikuttaneet myös hyvään kiireen tuntuun. Kangasalan seurakunta otti meidät viisi kesätyöntekijää hyvin vastaan. Olen oppinut seurkunnan käytännöistä, saanut selkoa omista työtehtävistäni ja tavannut monta mukavaa työntekijää, jotka nauttivat työstään seurakunnassa. Eihän sitä sitten voi itsekään olla nauttimatta! Täytenä vastakohtana edellisen kesän työpaikkaan ihmiset eivät ole uupuneita, vaikeita tai ylettömän kiireisiä. Ihmiset tapaavat toisiaan virastolla ja asioita hoidetaan kassvotusten. Kahvia on aina kahvihuoneessa. No mennään vaan yhdessä lounaalle! Tämänkaltainen kuvio on mielestäni se perusta jolta työntekijät voivat suunnata ulospäin tekemään sitä rakkauden työtä ja olemaan Kristuksen sanansaattajia koko olemuksellaan. Vaatihan se paljon muutakin mutta huonossa työyhteisössä hyvätkin aikomukset varmasti nujertuvat.
"Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus..."
Efesolaiskirjeen kohta 6:10-20 on tullut kesätyöntekijöiden teemakohdaksi jonka kaivoimme esiin eilen töissä kun suunnittelimme repäisevää esittelyspektaakkelia ensimmäiseen nuorteniltaan. Löysin saman raamatunkohdan myös kirjastosta lainaamastani kelttiläisten rukousten kirjasta "Polku jota kuljen", jota aloin lukemaan. Jumala on ja toimii ja kuljen rohkealla mielellä tätä polkua. Kirjan rukouksissa sanat ovat vahvoja ja tosia, niihin on helppo heikon ihmisen tarttua.
Toiveissani kesä tulee olemaan ihanaa aikaa, jolloin mieli saa rauhoittua uusien virikkeiden keskellä ja saan tehtyä hyviä puheita ja hartauksia. Olen osa suurempaa kuviota. Voitan itseni enkä tuota pettymyksiä muille. Olen mökillä ja nautin auringosta, tapaan ystäviä ja olen perheen kanssa. Teen töitä Herralle ja se tuntuu hyvältä. Kerään voimia syksylle, hoidan hengellisyyttäni. Urheilen ja käyn kivoissa tapahtumissa. Ehdin hidastaa ja inspiroitua niin että jaksan luoda uutta. Olen vain. Kirjotan. Vietän aikaa erilaisten ihmisten kanssa ja opin uutta työporukassa. En harmistu vaikka kaikkea ei tehdä niinkuin itse olin ajatellut. Jätän hyvän jäljen tapaamieni ihmisten elämään. Saan hyviä ideoita ja opin itsestäni ja uskosta tämän kaiken keskellä. Toiveissani kesä tulee olemaan ihanaa aikaa. Ja se on jo.
Viimeisenä Helsingin viikonloppuna ennen lähtöä imin itseeni kaikkea sitä mitä kotikaupungin kesästä jään kaipaamaan; musiikkia, kaupunkifestarien tunnelmaa, kavereiden kanssa maleksimista, pientä kiirettä ja uusia mahdollisuuksia joka päivä. Lauantai-illan soulkeikka Virgin Oilissa oli kuin tehty hyvästien jättämiselle ja se oli itse asiassa paras klubikeikka, jonka muistan koskaan Helsingissä nähneeni. Esiintymässä oli Maria Gasolina, Soul Investigators ja The Dynamites kera rautaisen funkpappa Charles Walkerin. Musiikki oli niin hyvää ja harvinaista herkkua että. Gasolina soitti hyvin kauniin ja sivistyneen vedon verrattuna joskus joukkopsykoosiksi äityviin bailauskeikkoihin ja Espoon paras ja ainoa soulihme soitti harmonista vanhan ajan soulia yksinkertaisesti mykistävän kauniisti. Viimeinen pumppu meinasi viedä mehut lopulta koko yleisöstä kun keikka jatkui yli kaksi tuntia! Bändiä oli about kahdeksan tyyppiä from Texas (muistaakseni) ja vokalisti oli käsittämättömän ammattitaitoinen rytmiveteraani, joka ei säästellyt itseään yleisön edessä. Kaikki oli niinkuin joskus silloin ennen on varmasti ollut. Bändi soittaa soulia ja funkkia, eri rytmit seuraavat toisiaan ja porukka tanssii haltioitunut ilme kasvoillaan. Porissa ja Imatralla festareilla olen kokenut vastaavanlaisen fiiliksen joskus mutta Helsingissä tämä oli luksusta. Olla jossain ihan muualla, poissa tästä todellisuudesta.
Maaseudun rauhassa olen kuitenkin viihtynyt paremmin kuin odotin keksinyt yllättävän paljon tekemistä. Ehkä uuden työn alottaminen ja perehdytys ovat vaikuttaneet myös hyvään kiireen tuntuun. Kangasalan seurakunta otti meidät viisi kesätyöntekijää hyvin vastaan. Olen oppinut seurkunnan käytännöistä, saanut selkoa omista työtehtävistäni ja tavannut monta mukavaa työntekijää, jotka nauttivat työstään seurakunnassa. Eihän sitä sitten voi itsekään olla nauttimatta! Täytenä vastakohtana edellisen kesän työpaikkaan ihmiset eivät ole uupuneita, vaikeita tai ylettömän kiireisiä. Ihmiset tapaavat toisiaan virastolla ja asioita hoidetaan kassvotusten. Kahvia on aina kahvihuoneessa. No mennään vaan yhdessä lounaalle! Tämänkaltainen kuvio on mielestäni se perusta jolta työntekijät voivat suunnata ulospäin tekemään sitä rakkauden työtä ja olemaan Kristuksen sanansaattajia koko olemuksellaan. Vaatihan se paljon muutakin mutta huonossa työyhteisössä hyvätkin aikomukset varmasti nujertuvat.
"Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus..."
Efesolaiskirjeen kohta 6:10-20 on tullut kesätyöntekijöiden teemakohdaksi jonka kaivoimme esiin eilen töissä kun suunnittelimme repäisevää esittelyspektaakkelia ensimmäiseen nuorteniltaan. Löysin saman raamatunkohdan myös kirjastosta lainaamastani kelttiläisten rukousten kirjasta "Polku jota kuljen", jota aloin lukemaan. Jumala on ja toimii ja kuljen rohkealla mielellä tätä polkua. Kirjan rukouksissa sanat ovat vahvoja ja tosia, niihin on helppo heikon ihmisen tarttua.
Toiveissani kesä tulee olemaan ihanaa aikaa, jolloin mieli saa rauhoittua uusien virikkeiden keskellä ja saan tehtyä hyviä puheita ja hartauksia. Olen osa suurempaa kuviota. Voitan itseni enkä tuota pettymyksiä muille. Olen mökillä ja nautin auringosta, tapaan ystäviä ja olen perheen kanssa. Teen töitä Herralle ja se tuntuu hyvältä. Kerään voimia syksylle, hoidan hengellisyyttäni. Urheilen ja käyn kivoissa tapahtumissa. Ehdin hidastaa ja inspiroitua niin että jaksan luoda uutta. Olen vain. Kirjotan. Vietän aikaa erilaisten ihmisten kanssa ja opin uutta työporukassa. En harmistu vaikka kaikkea ei tehdä niinkuin itse olin ajatellut. Jätän hyvän jäljen tapaamieni ihmisten elämään. Saan hyviä ideoita ja opin itsestäni ja uskosta tämän kaiken keskellä. Toiveissani kesä tulee olemaan ihanaa aikaa. Ja se on jo.
tiistai 25. toukokuuta 2010
Lomafiilis
Muistoissani viime kesän Barcelona. Tänään löysin auringon stadikalta vaikka muuten oli kolea päivä. Uinnin jälkeen söin eväitä ja lekottelin katsomossa, aurinko lämmitti ja kaiuttimista tuli menneiden kesien musiikkia. Lenny Kravitzia, Sheryl Crowta, The Rasmusta, The Corssia ja muitakin kesähittejä, joiden nimet eivät palaudu mieleen enää lähes kymmenen vuoden takaa. Kesäkauden ensimmäinen uintikilometrini sujui rauhallisesti, jokaisesta vedosta nauttien.
Yliopistolla pyörähtäessäni törmäsin epätodennäköisessä paikassa hyvin yllättävään henkilöön, sillä lukiosta samaan aikaan valmistunut tuttu poika tupsahti ainejärjestön kerhotilaan tutustumaan teologian valmennuskurssiporukan kanssa. Hassua nähdä tuttu tyyppi oudossa ympäristössä monen vuoden jälkeen ja vieläpä pyrkimässä lukemaan teologiaa. Itse saman kurssin käyneenä tiedän että sisäänpääsyprosesntti on noin 90, joten hyvällä säkällä kyseinen heppu on tiedekunnassa fuksina ensi syksynä.
torstai 20. toukokuuta 2010
Seesteinen päivä
Kevät vetelee viimeisiään, vai onko se jo kesä. Ne kuuluisat tuomet kukkivat ja Töölönlahden rannassa melkein pyörtyy huumaavaan tuoksujen sekamelskaan. Haluaisin jo olla jossain muualla mutta kuitenkin mieluiten juuri tässä. Tai oikeammin siellä missä me olemme, siellä missä en ole yksin eikä minun pidä olla mitään erikoista.
Tenttikirjoista, joita yritän kuumeisesti kahlata loppun, voi vetää ainakin seuraavia johtopäätöksiä:
-Fundamentalismi-sanan käyttö on hieman arveluttavaa vaikka sitä fundamentalismia eittämättä on erinäisissä maissa ja uskonnoissa.
-Suomen kirkon joko pitäisi tai ei pitäisi olla ympäristötoimija.
-Ihminen toimii kuin toimiikin järjen varassa myös uskontoa koskevissa valinnoissa.
-Seurakuntien liitoksia vastaan jokaisella on aina jotain valittamista ja kaikki menee aina huonoin päin kun itsenäisyys riistetään.
-Mitä se uskonto oikein onkaan modernissa maailmassa... (vielä selvityksessä)
Kohta hyvästi jää Helsinki kauniine rantoineen ja aallokkoineen. Eikä merituuli puhalla sisämaahan asti.
Tenttikirjoista, joita yritän kuumeisesti kahlata loppun, voi vetää ainakin seuraavia johtopäätöksiä:
-Fundamentalismi-sanan käyttö on hieman arveluttavaa vaikka sitä fundamentalismia eittämättä on erinäisissä maissa ja uskonnoissa.
-Suomen kirkon joko pitäisi tai ei pitäisi olla ympäristötoimija.
-Ihminen toimii kuin toimiikin järjen varassa myös uskontoa koskevissa valinnoissa.
-Seurakuntien liitoksia vastaan jokaisella on aina jotain valittamista ja kaikki menee aina huonoin päin kun itsenäisyys riistetään.
-Mitä se uskonto oikein onkaan modernissa maailmassa... (vielä selvityksessä)
Kohta hyvästi jää Helsinki kauniine rantoineen ja aallokkoineen. Eikä merituuli puhalla sisämaahan asti.
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
Nicht so traurig
Viimeksi täydenkuun aikaan kuvasin yöllä uutta kotimatkaani. Tältä Kruununhaka näyttää yöllä aivan Tuomiokirkon ja Suomen Pankin kulmilla. Viimeisessä kuvassa kotikatuni päästä päähän.
Tässä vaiheessa toukokuuta yö näyttää jo paljon kesäisen sinisemmän utuisemmalta kuin kuvissa. Jostakin syystä öisiä retkiä ei vain vähään aikaan ole ilmennyt!? Ehkä pitäisi ryhdistäytyä asian suhteen.
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
Lempipaikkoja
Kansalliskirjaston toisen lukusalin päätyseinässä on Magnus Enckellin fresko,jota on tullut usein ihailtua tenttiin lukiessa.
Tilana historiallinen lukusali on ihana ja salin päädyistä pääsee nousemaan puuportaita salia kiertäville natiseville parville. Ikivanhojen ikkunoiden ääressä on vetoisia lukupaikkoja ja ulkona näkyvät Tuomiokirkko turisteineen, Topelian keltaiset rakennukset ja yliopistolle kiirehtiviä opiskelijoita.
Rakastan Magnus Enckellin unenomaista kuvakieltä. Ihmeellistä miten maalaamalla voi kuvata niin abstrakteja asioita kuin tunnetiloja... Olen monta kertaa miettinyt, mikä kuvan miehen ja naisen välillä oikein meni pieleen.
Tilana historiallinen lukusali on ihana ja salin päädyistä pääsee nousemaan puuportaita salia kiertäville natiseville parville. Ikivanhojen ikkunoiden ääressä on vetoisia lukupaikkoja ja ulkona näkyvät Tuomiokirkko turisteineen, Topelian keltaiset rakennukset ja yliopistolle kiirehtiviä opiskelijoita.
Rakastan Magnus Enckellin unenomaista kuvakieltä. Ihmeellistä miten maalaamalla voi kuvata niin abstrakteja asioita kuin tunnetiloja... Olen monta kertaa miettinyt, mikä kuvan miehen ja naisen välillä oikein meni pieleen.
maanantai 3. toukokuuta 2010
Abstraktio
Miksi kirjoittaa asioista sellaisina kuin ne voi sanoa kenelle tahansa?
Mihin päätyvät ne keskustelut joita käymme itsemme kanssa?
Joille ei ole kuuntelijaa.
Joita emme itsekään ymmärrä.
Keittiössä kuvittelen sinut. Hyräilen hiljaa. Mietin mietitkö miksi itkin. Kun päässä on sekavaa, on hyvä keskittyä kalenteriin ja tasaisesti allekkaisissa riveissä oleviin sähköposteihin. Kevät hämmentää. Liian aikaista luovuttaa mutta aina vain vaikeampaa jatkaa. Portaissa vihellän sanot aina sä jäät vain mun luo...
Kahvilassa pidän pään rohkeasti ylhäällä aurinkoa vasten. Kevät muuttuu täällä paikoittain kesäksi. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vanhan ikkunalasin epätasaisuuden läpi näyttää kuin verhot liikkuisivat. Ulkona on jo pimeämpää.
Tulkoon hassut asiat ja kaverit ja hauskat jutut ja kirkkaat värit ja pyöräretket ja hiljaiset hetket.
Minä minä onks mitään järkee?
Kun biisi loppuu nousemme ylös penkistä
Kun biisi loppuu kävelemme ulos salista
Kun biisi loppuu on aika mennä nukkumaan
Mihin päätyvät ne keskustelut joita käymme itsemme kanssa?
Joille ei ole kuuntelijaa.
Joita emme itsekään ymmärrä.
Keittiössä kuvittelen sinut. Hyräilen hiljaa. Mietin mietitkö miksi itkin. Kun päässä on sekavaa, on hyvä keskittyä kalenteriin ja tasaisesti allekkaisissa riveissä oleviin sähköposteihin. Kevät hämmentää. Liian aikaista luovuttaa mutta aina vain vaikeampaa jatkaa. Portaissa vihellän sanot aina sä jäät vain mun luo...
Kahvilassa pidän pään rohkeasti ylhäällä aurinkoa vasten. Kevät muuttuu täällä paikoittain kesäksi. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vanhan ikkunalasin epätasaisuuden läpi näyttää kuin verhot liikkuisivat. Ulkona on jo pimeämpää.
Tulkoon hassut asiat ja kaverit ja hauskat jutut ja kirkkaat värit ja pyöräretket ja hiljaiset hetket.
Minä minä onks mitään järkee?
Kun biisi loppuu nousemme ylös penkistä
Kun biisi loppuu kävelemme ulos salista
Kun biisi loppuu on aika mennä nukkumaan
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Princess of melancholy
Olen aloittanut "Elämäni ilman alkoholia"-experiencen. Idea tähän uuteen suuntaan syntyi torstain teologibileiden jälkeen, kun kahden juoman ja kahden tupakan jälkeen olo oli yöllä todella kurja. Fyysinen humala ja henkinen krapula samanaikaisesti.
Lauantaina olin sitten bileissä, ja aluksi juomattomuus tuntui vähän hölmöltä Sijaistoimintona lipitin limsaa ja yritin päästä henkisesti nousuhumalaan kiinni. Ihan kuin juoksulenkissä, aluksi tuntuu nihkeältä mutta sitkeä jatkaminen palkitsee ja jaksaa paljon pidempään kuin olisi uskonutkaan. Yhdeltä lähdin hyvillä mielin juhlien jatkoilta ja nukahdin kotona levollisesti.
Sunnuntai toi tullessaan ihanan retken Meilahteen taidemuseoon, uimakopin näköiseen camera obscuraan ja siihen hurmaavaan huvilakahvilaan Tamminiementiellä.
Kotona vietettiin iltapäivällä perinteisiä seuroja, ja virren veisuu ja puheet olivat mukavaa vaihtelua totuttuun.
Olen joka päivä kiitollinen siitä, että ympärilläni on ihmisiä, jotka jakavat kanssani sen yhden suurimman jaettavan.
Lisää tällaisia ihania aurinkoisia päiviä! Otsikosta huolimatta olen ollut kaikkea muuta kuin melankolinen viime aikoina, mutta Lapkon uusi levy on soinut ahkerasti lauantaista lähtien. Vielä kun saisi siirrettyä tämän upean kevätflown opiskeluihin, niin...
/Tapaa minut aamulla
kaikki alkaa silloin alusta
olen unohtanut kaiken
mikä koskaan satutti minua/
-Regina
Lauantaina olin sitten bileissä, ja aluksi juomattomuus tuntui vähän hölmöltä Sijaistoimintona lipitin limsaa ja yritin päästä henkisesti nousuhumalaan kiinni. Ihan kuin juoksulenkissä, aluksi tuntuu nihkeältä mutta sitkeä jatkaminen palkitsee ja jaksaa paljon pidempään kuin olisi uskonutkaan. Yhdeltä lähdin hyvillä mielin juhlien jatkoilta ja nukahdin kotona levollisesti.
Sunnuntai toi tullessaan ihanan retken Meilahteen taidemuseoon, uimakopin näköiseen camera obscuraan ja siihen hurmaavaan huvilakahvilaan Tamminiementiellä.
Kotona vietettiin iltapäivällä perinteisiä seuroja, ja virren veisuu ja puheet olivat mukavaa vaihtelua totuttuun.
Olen joka päivä kiitollinen siitä, että ympärilläni on ihmisiä, jotka jakavat kanssani sen yhden suurimman jaettavan.
Lisää tällaisia ihania aurinkoisia päiviä! Otsikosta huolimatta olen ollut kaikkea muuta kuin melankolinen viime aikoina, mutta Lapkon uusi levy on soinut ahkerasti lauantaista lähtien. Vielä kun saisi siirrettyä tämän upean kevätflown opiskeluihin, niin...
/Tapaa minut aamulla
kaikki alkaa silloin alusta
olen unohtanut kaiken
mikä koskaan satutti minua/
-Regina
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Kohti uutta?
Sain jo pitkään suunnitteilla olleen viikkosiivouksen (lue:kuukausisiivous) hoidettua vihdoin tänään. Viime viikon kiireessä ja viikonlopun pää kolmantena jalkana juoksemisessa huone ehti kasaantua järkyttäväksi pöly&vaate sekasorroksi.
Joka tapauksessa viikonlopusta toipuminen vei kokonaiset puolitoista päivää, koska samalle viikonlopulle oli siunaantunut lähetyskurssi, tomaattitempaus ja osiksen pyjamabileet. Tomaattitempaukseen liittyvät ristiriitaiset tunteen kalvavat vieläkin mielen taka-alalla, mutta olen silti ylpeä siitä että kovin alku-urakka on nyt ohi. Pyjamabileiden ja lähetyskurssin yhdistäminen taas sai aikaan sen, että pyöräilin bileiden jälkeen kotiin saunanpuhtoisena kauniissa aamuauringossa. Nukuin alle kaksi tuntia ennen lähtöä kurssille, jossa ulkoinen habitukseni ei toivottavasti kielinyt turkasesta väsymyksestä ja metafyysisestä mielentilasta.
Lehdessä kerrottiin että keväällä hormonien vaikutuksesta keho "yrittää kaikkensa rakastumisen tunteen aikaasaamiseksi". Tänään aurinko paistoi vielä iltapäivällä viiden jälkeen läpivalaisten Kruunuhaan kadut ja korttelit, ja tästä inspiroituneena viritin pariksi tunniksi päiväunikanavan päälle ja koomailin sängyssä shaalin alla. Mmm...
Unessani seikkailivat vanhassa kauniissa puutalossa Terhi Kokkonen, Joel Melasniemi ja ruskeasilmäinen Tavallinen (teologi) Mies ja SMG soi taustalla.
Todellisessa elämässä surkeaa hetken mielijohteesta ihastumista välttääkseni ja toisen ihmisen kaipuuta lievittääkseni olen viime aikoina pohtinut suhteita.
Ensinnäkin olin Tampereella veljeni synttärikemuissa jokunen viikko sitten, Valkeakoskelta emigroituneen akateemisen ituhippiklaanin vieraana. Juuri kolmekymppisten tyyppien bileissä ihmissuhteet olivat jokseenkin vakiintuneita, mutta vain harvat naimisissa. Vanhojen pariskuntien yhteiselo oli välinpitämätöntä toisiaan kohtaan ja päät vedettiin täyteen kuin yhteisestä sopimuksesta, kun ne muksut on kerrankin siellä mummolassa. Illan edetessä kipeitä asioita ja vieraantuneisuutta ei ollut vaikea tulkita puolisoiden väliltä. Intohimoinen mutta päällepäin epäsuhtainen suhde akateemisesti koulutetun nuoren naisen ja oman tiensä kulkijan välillä. Hiljaisen viisas mutta yksinäisen oloinen hyvin menestyvä jatko-opiskelijanainen. Sekava ja epävarma ikuinen humanistimiekkonen. Niin ja veljeni, jonka toivoisin vielä perustavan perheen vaikkakin vakiintuminen ei näytä todennäköiseltä lähitulevaisuudessa. Mutta valmistuminen ilmeisestikin kymmenen vuoden opiskelun jälkeen on jo ajankohtaista, joten ehkäpä ne asiat sitten etenevät kaikki aikanaan...
Toisena esimerkkinä siskoni, jonka luona olin kolmikymppisillä hieman aiemmin. Juhlien vieraat lähes kaikki olivat naimisissa ja yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta pitkään seurustelleita ja perheellisiä. Juhlat alkoivat klo 16, lapset oli jätetty kotiin toisen puolison hoiviin tai isovanhempien luo. Parhaimmissa tapauksissa äiti juhli ensin alkuillan, meni sitten kotiin imettämään ja päästi samalla isän vapaaksi juhlimaan loppuillaksi. Niin se vaan menee, tietysti! Ihmiset olivat mukavia ja lämpimiä vaikka väsymys ja perheen tuoma vastuu eri tavoin painoivat uran alkuvaiheessa olevia pienten lasten äitien mielissä. Niin ja lojaalius näkyy myös siinä, että jos uupunut äiti sammuu yläkerran vierashuoneeseen, lähtee isä kiltisti taksilla kotiin pitämään seuraa aamulla heräävälle tyttärelle.
Kolmanneksi huomaan itse pohtivani erinäisiä ystävyydentapaisiani. Jostain uudesta ja erilaisesta (tai ehkä paremminkin utopistisesta) haaveillessani olen optimistinen tapaamieni ihmisten suhteen. Kämppiksissäni on monta jotka pystyvät keskustelemaan ja käsittelemään asioita kypsällä tavalla. Rehellisiä, kilttejä, ahkeria, tietoisia niin monista asioista, syistä ja seurauksista, tästä ja tuonpuoleisesta ja ehkä juuri siksi jännittävällä tavalla hauraita ja vahvoja samaan aikaan.
Toisaalla järjestötuttavuus jonka sisäänpäinkääntyneisyys vetoaa tietämään lisää. Suhteessamme epätavallinen yhteys ja vahva läsnäolo vaikka todellisuudessa ei mitään hajua mitä toisen mielessä liikkuu.
Niin ja sitten haave Tavallisesta Miehestä. Mutkaton, komea tavalla jonka huomaa vasta tarkemmin katsottuaan, poikamaisen hauska mutta aikuismaisen luotettava. Rento, fiksu, huomioonottava. Sitoutunut kristitty.
Haave.
Apua kevät!!!
Joka tapauksessa viikonlopusta toipuminen vei kokonaiset puolitoista päivää, koska samalle viikonlopulle oli siunaantunut lähetyskurssi, tomaattitempaus ja osiksen pyjamabileet. Tomaattitempaukseen liittyvät ristiriitaiset tunteen kalvavat vieläkin mielen taka-alalla, mutta olen silti ylpeä siitä että kovin alku-urakka on nyt ohi. Pyjamabileiden ja lähetyskurssin yhdistäminen taas sai aikaan sen, että pyöräilin bileiden jälkeen kotiin saunanpuhtoisena kauniissa aamuauringossa. Nukuin alle kaksi tuntia ennen lähtöä kurssille, jossa ulkoinen habitukseni ei toivottavasti kielinyt turkasesta väsymyksestä ja metafyysisestä mielentilasta.
Lehdessä kerrottiin että keväällä hormonien vaikutuksesta keho "yrittää kaikkensa rakastumisen tunteen aikaasaamiseksi". Tänään aurinko paistoi vielä iltapäivällä viiden jälkeen läpivalaisten Kruunuhaan kadut ja korttelit, ja tästä inspiroituneena viritin pariksi tunniksi päiväunikanavan päälle ja koomailin sängyssä shaalin alla. Mmm...
Unessani seikkailivat vanhassa kauniissa puutalossa Terhi Kokkonen, Joel Melasniemi ja ruskeasilmäinen Tavallinen (teologi) Mies ja SMG soi taustalla.
Todellisessa elämässä surkeaa hetken mielijohteesta ihastumista välttääkseni ja toisen ihmisen kaipuuta lievittääkseni olen viime aikoina pohtinut suhteita.
Ensinnäkin olin Tampereella veljeni synttärikemuissa jokunen viikko sitten, Valkeakoskelta emigroituneen akateemisen ituhippiklaanin vieraana. Juuri kolmekymppisten tyyppien bileissä ihmissuhteet olivat jokseenkin vakiintuneita, mutta vain harvat naimisissa. Vanhojen pariskuntien yhteiselo oli välinpitämätöntä toisiaan kohtaan ja päät vedettiin täyteen kuin yhteisestä sopimuksesta, kun ne muksut on kerrankin siellä mummolassa. Illan edetessä kipeitä asioita ja vieraantuneisuutta ei ollut vaikea tulkita puolisoiden väliltä. Intohimoinen mutta päällepäin epäsuhtainen suhde akateemisesti koulutetun nuoren naisen ja oman tiensä kulkijan välillä. Hiljaisen viisas mutta yksinäisen oloinen hyvin menestyvä jatko-opiskelijanainen. Sekava ja epävarma ikuinen humanistimiekkonen. Niin ja veljeni, jonka toivoisin vielä perustavan perheen vaikkakin vakiintuminen ei näytä todennäköiseltä lähitulevaisuudessa. Mutta valmistuminen ilmeisestikin kymmenen vuoden opiskelun jälkeen on jo ajankohtaista, joten ehkäpä ne asiat sitten etenevät kaikki aikanaan...
Toisena esimerkkinä siskoni, jonka luona olin kolmikymppisillä hieman aiemmin. Juhlien vieraat lähes kaikki olivat naimisissa ja yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta pitkään seurustelleita ja perheellisiä. Juhlat alkoivat klo 16, lapset oli jätetty kotiin toisen puolison hoiviin tai isovanhempien luo. Parhaimmissa tapauksissa äiti juhli ensin alkuillan, meni sitten kotiin imettämään ja päästi samalla isän vapaaksi juhlimaan loppuillaksi. Niin se vaan menee, tietysti! Ihmiset olivat mukavia ja lämpimiä vaikka väsymys ja perheen tuoma vastuu eri tavoin painoivat uran alkuvaiheessa olevia pienten lasten äitien mielissä. Niin ja lojaalius näkyy myös siinä, että jos uupunut äiti sammuu yläkerran vierashuoneeseen, lähtee isä kiltisti taksilla kotiin pitämään seuraa aamulla heräävälle tyttärelle.
Kolmanneksi huomaan itse pohtivani erinäisiä ystävyydentapaisiani. Jostain uudesta ja erilaisesta (tai ehkä paremminkin utopistisesta) haaveillessani olen optimistinen tapaamieni ihmisten suhteen. Kämppiksissäni on monta jotka pystyvät keskustelemaan ja käsittelemään asioita kypsällä tavalla. Rehellisiä, kilttejä, ahkeria, tietoisia niin monista asioista, syistä ja seurauksista, tästä ja tuonpuoleisesta ja ehkä juuri siksi jännittävällä tavalla hauraita ja vahvoja samaan aikaan.
Toisaalla järjestötuttavuus jonka sisäänpäinkääntyneisyys vetoaa tietämään lisää. Suhteessamme epätavallinen yhteys ja vahva läsnäolo vaikka todellisuudessa ei mitään hajua mitä toisen mielessä liikkuu.
Niin ja sitten haave Tavallisesta Miehestä. Mutkaton, komea tavalla jonka huomaa vasta tarkemmin katsottuaan, poikamaisen hauska mutta aikuismaisen luotettava. Rento, fiksu, huomioonottava. Sitoutunut kristitty.
Haave.
Apua kevät!!!
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Metafyysisiä säveliä
Soittaessani rauhallisen illan ratoksi ikivanhaa suosikkiani Bo Kaspers Orkesteria jähmetyin kuuntelemaan erästä kappaletta, jonka tempossa, melodiassa, sanoissa ja kaikessa on sellaista tyyntä viisautta joka saa vetämään keuhkot täyteen ilmaa. Pelkästään levyltä kuultuna tällaista reaktiota ja rikkumatonta huomion vangitsemista eivät saa aikaan kovin monet esitykset. Tällaiset kappaleet voisivat soida elokuvien taustalla tai lopputeksteissä, silloin kun suuria asioita tapahtuu tai eletään niiden jälkimainingeissa. Tällaiset kappaleet saavat ajattelemaan laajoja skaaloja ja vajoamaan sellaiseen kuplivaan mielikuvitusmaailmaan, jossa auringonvalo tuo esiin parhaat puolet meistä kaikista.
On ihmeellistä että musiikki voi luoda niin vahvan mielentilan, kiskaista täysin pois arkisilta raiteilta, nostaa ilmaan leijumaan. Jos tällainen erityinen kappale soi sattumalta korvalapuissa kävelyretkellä, ei voi kuin pysähtyä muutamaksi minuutiksi, katsoa kaikkea kaunista mikä on ympärillä, ummistaa vain silmät ja antaa hengityksen virrata. Ei siis suositeltavaa musiikkia hikilenkille.
Bo Kaspers Orkesterin diggaileminen on vähän noloa juu, tai ainakin niin veljeni ja hyvä ystäväni saivat minut luokioaikoina uskomaan ja kutsuivat bändiä viihdemusiikiksi tai "musiikiksi".
Itse pistän tämän suosikin nuoruuden lankeamisen piikkiin ja popitan vanhoja kunnon viime vuosituhannen lopun ja tämän vuosituhannen alun plattoja onnellisen kaihoisa hymy kasvoillani. Kaivaudun jazzahtavien sulosointujen ja ilkikurisen kauniiden sanoitusten kuvitteellisen viltin alle. Mikäs siinä, koska vi kommer aldrig att dö.
Vapaan viikonlopun päätteeksikään en tee mitään hyödyllistä, istun vain koneella ja yöunet lykkääntyvät.
Kahtena viimeisenä iltanakin yöunet ovat lykkääntyneet menojen takia. Ei juhlimisen tai juomisen takia vaan ihan vain siitä syystä että on kivaa olla vaihteeksi sosiaalinen, kerrankin kun siihen on mahdollisuus. Olen huono tekemään valintoja viisaasti, rationaalisesti. Näen vaivaa outojen asioiden eteen ja jälkeenpäin mietin, miksi kaikki oleellinen tai tuloksellinen jää omalla kohdallani tavoittamattomaksi tavoitteeksi.
Tällaista moraalista krapulaa aiheuttaa yksi aamuviiteen valvottu ilta ja yksi yli puolenpäivän nukuttu aamu.
Perjantain opiskelijajuhlissa odottamattomasti tapasin viihdyttävän miekkosen, johon olen sattumalta törmännyt useita kertoja keväällä. Viihdyin taas hänen seurassaan ja huvituin hänen kieroutuneesta huumoristaan ja ilkikurisesta olemuksestaan, kunnes puhelin soi ja tyttöystävä tuli paikalle. Pienenpienestä harmituksesta huolimatta huvittavaa tilanteessa oli, etten nähnyt pariskunnan juuri puhuvan kenellekään lyhyeksi jäänen loppuillan aikana tai viihtyneen erikoisemmin. Mukava tyyppi vaikutti olevan kuin virta kytkettynä off-tilaan. Tyyppi ei hehkunut ja imenyt huomiota itseensä niinkuin yleensä. Ehkä tervettä ja normaalia mutta tämän tapauksen kohdalla epätyypillistä ja omasta mielestäni tietenkin sääli.
Tänään raahasin toivottavasti viimeiset tavarat pois vanhasta asunnosta, nyt laatikot odottavat vintillä noutoa vanhempien luokse jemmaan. (Hassua, että turhat mutta kuitenkin jostain syystä säästämisen arvoiset tavarat pitää raijata niin kauas vain lojumaan varastoon.) Entinen koti oli turhista tavaroista ja pölystä putsattuna jotenkin omaan makuuni liian tyhjä, mutta kaiketi ajan myötä ihan tyylikäs ja ainakin asukkaansa näköinen.
Pakkausurakan jälkeen kävimme syömässä kehutussa kortteliravintolassa, jossa avoliittomme aikana emme koskaan saaneet aikaiseksi käydä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Omaperäisennäköisen turkkilaisen ravintolan ruoka oli niin perinteistä ja hyvää, että jos en olisi jo muuttanut pois, vierailisin tuossa paikassa aina kun jääkaappi on tyhjä tai kuin vatsa vaatii kunnon hemmottelua.
Eli aika usein.
Juttelumme arkisista asioista olivat kuin veljeni kanssa keskustellessa. Hassua. Läheisyyden ja etäisyyden ristiriita.
Vanhasta kodista nappasin mukaan tarpeellisten keittiötavaroiden lisäksi muutaman kierrätyslahjan, eli tavaran, joita en uudessa asunnossani "tarvitse". Drinkkiaineksia ystävälle, jonka kanssa on tullut tissuteltua useampi pullo reilua punkkua silloin kun reilun kaupan viinejä oli markkinoilla vain kahta laatua ja vappua ajatellen pieni opiskelijan tuikitarpeellinen esine ystävälle, jonka seurassa olen juonut itseni rehellisesti känniin asti kypsässä 21 vuoden iässä opiskelijahaalarit päällä. Toivottavasti pääsen pian antamaan lahjat :)
Ristiriita tässäkin, nykyinen asuinpaikkani ja "uusi elämäni" kun pyrkii aina silloin tällöin kontrastiin "vanhan elämäni" ja juhlimisvaihteeni kanssa. Tai sitten vain kuvittelen ja yliarvioin kämppisteni moraalitajun.
Mutta totta kuitenkin on että Jeesuksella on halutessaan mahdollista perustella hyvinkin monenlaisia asioita. Olla vastaan ja tuomita, valitettavasti.
En millään jaksa ajatella, mitä ensi viikko tuo tullessaan. Aamulla salsaan stressin ja huolet johonkin kauas pois, katsotaan sen jälkeen mitä eteen tulee.
Tässä vielä keväisiä kuvia (jotka on kuitenkin otettu muutama viikko sitten, juuri ennenkuin talvi alkoi väistyä).
On ihmeellistä että musiikki voi luoda niin vahvan mielentilan, kiskaista täysin pois arkisilta raiteilta, nostaa ilmaan leijumaan. Jos tällainen erityinen kappale soi sattumalta korvalapuissa kävelyretkellä, ei voi kuin pysähtyä muutamaksi minuutiksi, katsoa kaikkea kaunista mikä on ympärillä, ummistaa vain silmät ja antaa hengityksen virrata. Ei siis suositeltavaa musiikkia hikilenkille.
Bo Kaspers Orkesterin diggaileminen on vähän noloa juu, tai ainakin niin veljeni ja hyvä ystäväni saivat minut luokioaikoina uskomaan ja kutsuivat bändiä viihdemusiikiksi tai "musiikiksi".
Itse pistän tämän suosikin nuoruuden lankeamisen piikkiin ja popitan vanhoja kunnon viime vuosituhannen lopun ja tämän vuosituhannen alun plattoja onnellisen kaihoisa hymy kasvoillani. Kaivaudun jazzahtavien sulosointujen ja ilkikurisen kauniiden sanoitusten kuvitteellisen viltin alle. Mikäs siinä, koska vi kommer aldrig att dö.
Vapaan viikonlopun päätteeksikään en tee mitään hyödyllistä, istun vain koneella ja yöunet lykkääntyvät.
Kahtena viimeisenä iltanakin yöunet ovat lykkääntyneet menojen takia. Ei juhlimisen tai juomisen takia vaan ihan vain siitä syystä että on kivaa olla vaihteeksi sosiaalinen, kerrankin kun siihen on mahdollisuus. Olen huono tekemään valintoja viisaasti, rationaalisesti. Näen vaivaa outojen asioiden eteen ja jälkeenpäin mietin, miksi kaikki oleellinen tai tuloksellinen jää omalla kohdallani tavoittamattomaksi tavoitteeksi.
Tällaista moraalista krapulaa aiheuttaa yksi aamuviiteen valvottu ilta ja yksi yli puolenpäivän nukuttu aamu.
Perjantain opiskelijajuhlissa odottamattomasti tapasin viihdyttävän miekkosen, johon olen sattumalta törmännyt useita kertoja keväällä. Viihdyin taas hänen seurassaan ja huvituin hänen kieroutuneesta huumoristaan ja ilkikurisesta olemuksestaan, kunnes puhelin soi ja tyttöystävä tuli paikalle. Pienenpienestä harmituksesta huolimatta huvittavaa tilanteessa oli, etten nähnyt pariskunnan juuri puhuvan kenellekään lyhyeksi jäänen loppuillan aikana tai viihtyneen erikoisemmin. Mukava tyyppi vaikutti olevan kuin virta kytkettynä off-tilaan. Tyyppi ei hehkunut ja imenyt huomiota itseensä niinkuin yleensä. Ehkä tervettä ja normaalia mutta tämän tapauksen kohdalla epätyypillistä ja omasta mielestäni tietenkin sääli.
Tänään raahasin toivottavasti viimeiset tavarat pois vanhasta asunnosta, nyt laatikot odottavat vintillä noutoa vanhempien luokse jemmaan. (Hassua, että turhat mutta kuitenkin jostain syystä säästämisen arvoiset tavarat pitää raijata niin kauas vain lojumaan varastoon.) Entinen koti oli turhista tavaroista ja pölystä putsattuna jotenkin omaan makuuni liian tyhjä, mutta kaiketi ajan myötä ihan tyylikäs ja ainakin asukkaansa näköinen.
Pakkausurakan jälkeen kävimme syömässä kehutussa kortteliravintolassa, jossa avoliittomme aikana emme koskaan saaneet aikaiseksi käydä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Omaperäisennäköisen turkkilaisen ravintolan ruoka oli niin perinteistä ja hyvää, että jos en olisi jo muuttanut pois, vierailisin tuossa paikassa aina kun jääkaappi on tyhjä tai kuin vatsa vaatii kunnon hemmottelua.
Eli aika usein.
Juttelumme arkisista asioista olivat kuin veljeni kanssa keskustellessa. Hassua. Läheisyyden ja etäisyyden ristiriita.
Vanhasta kodista nappasin mukaan tarpeellisten keittiötavaroiden lisäksi muutaman kierrätyslahjan, eli tavaran, joita en uudessa asunnossani "tarvitse". Drinkkiaineksia ystävälle, jonka kanssa on tullut tissuteltua useampi pullo reilua punkkua silloin kun reilun kaupan viinejä oli markkinoilla vain kahta laatua ja vappua ajatellen pieni opiskelijan tuikitarpeellinen esine ystävälle, jonka seurassa olen juonut itseni rehellisesti känniin asti kypsässä 21 vuoden iässä opiskelijahaalarit päällä. Toivottavasti pääsen pian antamaan lahjat :)
Ristiriita tässäkin, nykyinen asuinpaikkani ja "uusi elämäni" kun pyrkii aina silloin tällöin kontrastiin "vanhan elämäni" ja juhlimisvaihteeni kanssa. Tai sitten vain kuvittelen ja yliarvioin kämppisteni moraalitajun.
Mutta totta kuitenkin on että Jeesuksella on halutessaan mahdollista perustella hyvinkin monenlaisia asioita. Olla vastaan ja tuomita, valitettavasti.
En millään jaksa ajatella, mitä ensi viikko tuo tullessaan. Aamulla salsaan stressin ja huolet johonkin kauas pois, katsotaan sen jälkeen mitä eteen tulee.
Tässä vielä keväisiä kuvia (jotka on kuitenkin otettu muutama viikko sitten, juuri ennenkuin talvi alkoi väistyä).
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Pääsiäispäivitys
Niinhän se menee, paljon asioita tapahtuu ympärillä ja paljon asioita pyörii mielessä mutta aika ja keskittyminen eivät meinaa riittää pysähtymiseen ja kaikesta kertomiseen.
Olen tyytyväinen. Asun pientä huonetta Kruununhaassa. Samassa ja viereisessä huoneistossa minulla on 14 kämppistä. Ihania ihmisiä, joihin toivon voivani tutustua hyvin tulevaisuudessa. Muuttopäiväni iltana pidimme yhteistä rukouspiiriä, niinkuin on tapana kaksi kertaa viikossa. Aika huisia.
Yksi ongelma elämässäni on ehdottomasti ratkaistu kun olen taas päässyt omilleni ja eilisen pääsiäisyön messun jälkeen muistan nukahtaneeni tyytyväisenä ilman turhia murehtimisia. Mutta silti... en kuvittele että kaikki muuttuisi yhtäkkiä helpoksi.
Sain entiseltäni sähköpostilla spotify-soittolistat jotka olin jättänyt jälkeeni ja pyynnön risoton ohjeesta vastapalvelukseksi. Tavaroitakin on vielä vanhassa kodissa. Luopumista, uudeleenjärjestelyä, paikkailua, hakemista, rakentamista, sitä tämä on ollut ja tulee olemaan.
Pääsiäinen on joka tapauksessa sujunut mainiosti, rauhallisissa tunnelmissa niin henkisesti kuin fyysisesti ja uuden kotinikin puolesta. Suuri osa asukkaista on kotopuolessa viettämässä lomaa. Olen onnellinen, että minulla on ihmisiä ympärilläni, mutta uusi sosiaalisuuden aste silti hieman pelottaa. Onko minusta siihen? Olenko oikeanlainen? Voinko olla oma itseni? Tullaanko minusta pitämään?
Tunnen kuitenkin että minut on johdatettu tänne joten mikään ei voi mennä pieleen. Eihän?
Pääsyni hyvään digikameraan on muuton myötä hieman hankaloitunut, mutta uudessa olohuoneessani on ihana piano jota saan soittaa niin paljon kuin haluan. Kun ovi sulkeutuu ikkuna aukeaa.
Olen tyytyväinen. Asun pientä huonetta Kruununhaassa. Samassa ja viereisessä huoneistossa minulla on 14 kämppistä. Ihania ihmisiä, joihin toivon voivani tutustua hyvin tulevaisuudessa. Muuttopäiväni iltana pidimme yhteistä rukouspiiriä, niinkuin on tapana kaksi kertaa viikossa. Aika huisia.
Yksi ongelma elämässäni on ehdottomasti ratkaistu kun olen taas päässyt omilleni ja eilisen pääsiäisyön messun jälkeen muistan nukahtaneeni tyytyväisenä ilman turhia murehtimisia. Mutta silti... en kuvittele että kaikki muuttuisi yhtäkkiä helpoksi.
Sain entiseltäni sähköpostilla spotify-soittolistat jotka olin jättänyt jälkeeni ja pyynnön risoton ohjeesta vastapalvelukseksi. Tavaroitakin on vielä vanhassa kodissa. Luopumista, uudeleenjärjestelyä, paikkailua, hakemista, rakentamista, sitä tämä on ollut ja tulee olemaan.
Pääsiäinen on joka tapauksessa sujunut mainiosti, rauhallisissa tunnelmissa niin henkisesti kuin fyysisesti ja uuden kotinikin puolesta. Suuri osa asukkaista on kotopuolessa viettämässä lomaa. Olen onnellinen, että minulla on ihmisiä ympärilläni, mutta uusi sosiaalisuuden aste silti hieman pelottaa. Onko minusta siihen? Olenko oikeanlainen? Voinko olla oma itseni? Tullaanko minusta pitämään?
Tunnen kuitenkin että minut on johdatettu tänne joten mikään ei voi mennä pieleen. Eihän?
Pääsyni hyvään digikameraan on muuton myötä hieman hankaloitunut, mutta uudessa olohuoneessani on ihana piano jota saan soittaa niin paljon kuin haluan. Kun ovi sulkeutuu ikkuna aukeaa.
torstai 11. maaliskuuta 2010
Nollassa
Matkalla oleminen on jotenkin sellainen tila, jossa tunteet ja ajatukset nousevat väistämättä esiin. Nekin asiat, jotka kotona ja arjen kiireessä pysyvät mielen perukoilla, on kohdattava tyhjässä terminaalissa tai hämärässä yöbussissa. Matkalle otan usein mukaan mp3-soittimen, ihan vain jouduttamaan ajankulua ja häivyttämään häiriöääniä julkisissa kulkuvälineissä. Musiikki antaa taustan ajatuksille ja herkistää tuntemaan.
"The world is turning and twisted clouds fill the sky we fly
It´s just my eyes painting pictures in the mirror of my mind
And you stay by my side as we watch the world going down.
I´m happy to leave and I´m happy to come home
And i´m happy to stay and I´m happy to go."
Kauan sitten olin katsomassa Hanna Marshin keikkaa kultani kanssa. Kappaleiden välissä laulaja puheli kirjoittaneensa "Floating"-kappaleen sanat lentokoneessa hetken mielijohteesta paperipussin kylkeen, siis sellaisen oksennuspussin. Sanoissa hän halusi kuvata lähtemisen, matkalla olemisen ja palaamisen ihanuutta ja kamaluutta.
Itse ollessani matkalla olen liikuttunut noista sanoista ja muistoista joita kappaleen kuulemiseen liitty. Itkenyt onnesta ja sen puuttumisesta.
"Tell me truth no as time stops
is it as transparent as your arms?
--
We´re melting to one
free from it all, free from it all...
We´re free from it all."
Nuoruuteni seurakunnassa mieleeni jäi raamattuopetuksesta Raamattuun mitenkään liittymätön elämänviisaus, jonka arvostamani työntekijä kerran kertoi:
"Ihmisiin pettyy aina."
"The world is turning and twisted clouds fill the sky we fly
It´s just my eyes painting pictures in the mirror of my mind
And you stay by my side as we watch the world going down.
I´m happy to leave and I´m happy to come home
And i´m happy to stay and I´m happy to go."
Kauan sitten olin katsomassa Hanna Marshin keikkaa kultani kanssa. Kappaleiden välissä laulaja puheli kirjoittaneensa "Floating"-kappaleen sanat lentokoneessa hetken mielijohteesta paperipussin kylkeen, siis sellaisen oksennuspussin. Sanoissa hän halusi kuvata lähtemisen, matkalla olemisen ja palaamisen ihanuutta ja kamaluutta.
Itse ollessani matkalla olen liikuttunut noista sanoista ja muistoista joita kappaleen kuulemiseen liitty. Itkenyt onnesta ja sen puuttumisesta.
"Tell me truth no as time stops
is it as transparent as your arms?
--
We´re melting to one
free from it all, free from it all...
We´re free from it all."
Nuoruuteni seurakunnassa mieleeni jäi raamattuopetuksesta Raamattuun mitenkään liittymätön elämänviisaus, jonka arvostamani työntekijä kerran kertoi:
"Ihmisiin pettyy aina."
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
Unta vai utopiaa?
Sain joskus kaksi vuorokautta sitten päähäni ajatuksen. Ajattelin että kirkon tulisi kiinnittää katseensa tilastojen sijasta ihmiseen, kirkon ja seurakunnan jäseneen. Taisin olla unen ja valveen rajamailla kun tämä ajatus pälkähti päähäni, enkä sitä ennen tai sen jälkeen ajatellut mitään aiheeseen liittyvää.
Tänään luennolla keskustelimme hengellisestä ihmisestä ja hengellisen auttamisen tehtävästä seurakuntayhteisössä. Nämä luennot ovat siitä hauskoja, että aiheena ei ole mikään yleisesti tunnettu teolginen ajattelu tai menettelytapa, vaan luennoitsijana toimiva saksalainen herrasmies kertoilee omia kokemuksiaan ja jakaa omiaan ja kai vähän Kirkkojen Maailmanneuvostonkin ajatuksia meille opiskelijoille. Puheisiin seurakunnasta liittyy usein toiveajattelua ja suurta yhteisöllisyyden kaipuuta. Tänään puhuimme seurakunnan sijasta itse asiassa "kristittyjen yhteisöstä" jonka tehtävänä on jakaa jäsentensä huolet, toiveet, ilot ja surut. Sinänsä ihana ja kristilliseen lähimmäisenrakkauteen hyvin sopiva ajatus, mutta toimivuudesta todellisten ihmisten ollessa kyseessä en ole varma.
Ihmisen elämänkaaressa voidaan uskon ja Jumalasuhteen ajatella tuovan viisauden ja lääkkeen elämän vaivoihin. Luennoitsijan mukaan kirkko on parantava yhteisö ja sen jäsenten tulisi tehdä parantavaa työtä toisiaan kohtaan (termi healing ei mielestäni käänny ihan luontevasti suomeksi, mutta jonkinlaisesta eheytymisestä on kaiketi kyse). Omasta mielestäni Jumala on se parantava voima joka maailmassa toimii, vaikkakin kristityt toimillaan voivat tätä rakkautta välittää eteenpäin. Kaikki auttaminen, eheytyminen ja hyväksytyksi tulemisen kokemus vaatii kuitenkin läsnäoloa ja vahvaa luottamusta, mikä ei ole oletuksena läsnä kristittyjen ihmisten yhteisöissä, kuten seurakunnissa. Kuitenkin ehkä samalla tavoin kuin kaikki kristityt ovat yhtä Kristuksen ruumista, ei tämän ruumiin jäsenistä ja osista koostuvaa yheteisöäkään ole tarkoitu rajata joksinkin institutionaalisesti toimivaksi kristittyjen yhteenliittymäksi. Kun maailmassa ja ympärillämme on ihmisiä, jotka jakavat saman uskon ja toteuttavat samaa Jeesuksen opetusta kuin me, on hengellinen todellisuus läsnä tässä ja nyt.
Kristuksen ruumissa kauaksi toisistaan kurotettujen käsienkin pikkusormet ovat toisiinsa yhteydesä ja kun kädet tuodaan yhteen ja pikkusormet kohtaavat, tunnistavat ne toisensa saman ruumiin jäseniksi ja Kristuksen omiksi. Uskovat ihmiset maailmassa ovat Jumalan lapsia ja he saavat olla toisilleen tukena,vahvistuksena ja todistuksena Jumalan hyvyydestä. Ja se parantaminen, no sitä tapahtuu. Herra vain tietää miten.
Virrestä 600
"Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt."
Hyvää yötä!
perjantai 26. helmikuuta 2010
torstai 25. helmikuuta 2010
Jos haluat kulkea nopeasti, kulje yksin. Mutta jos haluat päästä pitkälle, kulje yhdessä.
Ihmiset ovat ihania. Mikään ei ole parempaa kuin fiksu,
rento kanssakäyminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen.
Tällä viikolla olen kahdesti päätynyt keskustelemaan
pitkäksi toviksi puolituttujen kanssa ja todella
keskustellut. Vaikka opiskelijajärjetöt joskus tuntuvat
tyhjänpäiväisiltä tyhjäntoimittamispaikoilta ja
aivokuolettavilta aikasyöpöiltä, olen viime aikoina
löytänyt mielekkäitä ihmisiä ja mielekästä tekemistä
paikoista, joiden todellista, syvällistä jäsenyyttä
ja sitoutumista olen joskus pitänyt toisarvoisena.
Ehkä aktiivisuus ja sitkeä mukanaolo todella koituu
lopulta vaivan arvoiseksi. Olen saanut viettää aikaa
myös vanhojen ystävien kanssa tavallista enemmän,
mikä on ihanaa. Ihmiset ovat ihania.
Jo jonkin aikaa sitten kuulin Lähetyskirkon messussa
ihanan 3/4 tahtilajiin kirjoitetun virren 543 sovitettuna
pianolle, perkussioille ja sopraanosaksofonille.
Esitys oli unohtumaton, mutta jo pelkät sanat toimivat kuin rukous.
Virrestä 543
"Valkeus iankaikkinen,
valaise sydämeni.
Pois pyyhi velka syntien
ja laiminlyöntieni.
Suo ilo, voima, ymmärrys,
sinulle olkoon ylistys
armosi suuren tähden.
Suo, ettei aamurukous
sammuisi huulilleni.
Lahjoita mielen puhtaus
ohjaamaan askeleni.
Tee minut tunnolliseksi
hoitamaan päivän toimeni,
siunaus niihin anna.
Maailman olet valkeus
vain sinä, valtiaani.
Kun kohtaa mielen masennus
ja haittaa toimintaani,
kirkasta, Jeesus, kasvosi,
katsahda minun puoleeni
ja huolten alta auta.
Kun ystävien seurassa
viihdymme vapaahetkin,
niin valollasi kirkasta
puuhamme hupaisetkin.
Käy vierellämme, näytä tie,
maailma ettei harhaan vie
ja tahraa sieluamme.
Sinua, Jeesus, palvella
saan valtakunnassasi
ja työtä tehdä, iloita
sun armahtamanasi.
Suo minun olla ystävä
ja hyvyyttäsi säteillä
kaikille, joita kohtaan."
rento kanssakäyminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen.
Tällä viikolla olen kahdesti päätynyt keskustelemaan
pitkäksi toviksi puolituttujen kanssa ja todella
keskustellut. Vaikka opiskelijajärjetöt joskus tuntuvat
tyhjänpäiväisiltä tyhjäntoimittamispaikoilta ja
aivokuolettavilta aikasyöpöiltä, olen viime aikoina
löytänyt mielekkäitä ihmisiä ja mielekästä tekemistä
paikoista, joiden todellista, syvällistä jäsenyyttä
ja sitoutumista olen joskus pitänyt toisarvoisena.
Ehkä aktiivisuus ja sitkeä mukanaolo todella koituu
lopulta vaivan arvoiseksi. Olen saanut viettää aikaa
myös vanhojen ystävien kanssa tavallista enemmän,
mikä on ihanaa. Ihmiset ovat ihania.
Jo jonkin aikaa sitten kuulin Lähetyskirkon messussa
ihanan 3/4 tahtilajiin kirjoitetun virren 543 sovitettuna
pianolle, perkussioille ja sopraanosaksofonille.
Esitys oli unohtumaton, mutta jo pelkät sanat toimivat kuin rukous.
Virrestä 543
"Valkeus iankaikkinen,
valaise sydämeni.
Pois pyyhi velka syntien
ja laiminlyöntieni.
Suo ilo, voima, ymmärrys,
sinulle olkoon ylistys
armosi suuren tähden.
Suo, ettei aamurukous
sammuisi huulilleni.
Lahjoita mielen puhtaus
ohjaamaan askeleni.
Tee minut tunnolliseksi
hoitamaan päivän toimeni,
siunaus niihin anna.
Maailman olet valkeus
vain sinä, valtiaani.
Kun kohtaa mielen masennus
ja haittaa toimintaani,
kirkasta, Jeesus, kasvosi,
katsahda minun puoleeni
ja huolten alta auta.
Kun ystävien seurassa
viihdymme vapaahetkin,
niin valollasi kirkasta
puuhamme hupaisetkin.
Käy vierellämme, näytä tie,
maailma ettei harhaan vie
ja tahraa sieluamme.
Sinua, Jeesus, palvella
saan valtakunnassasi
ja työtä tehdä, iloita
sun armahtamanasi.
Suo minun olla ystävä
ja hyvyyttäsi säteillä
kaikille, joita kohtaan."
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Poveriinan vaatekaapissa
Kylmääkin kylmemmän sunnuntain vietin aamupäivällä Vallilan kirppiksellä ja myöhemmin kiireettömällä(!) lounaalla ystävän luona. Lepopäivänä pitää varoa ettei vaan rasita itseään liikaa. Tänään ehdoton vaivannäkökiintiö täyttyi aamun kohtuuttomasta julkisilla kulkuvälineillä sähläämisestä ja lumikinoksissa tarpomisesta. Onneksi palkinto odotti perillä ihanien kirpparilöytöjen ja perusteellisen lounaan muodossa!
Ja tässä rakkaat lukijat päivän asu:
Trikoopaita Indiska, neule Marimekko,
huivi second hand, hame Nanso,
legginsit en muista mistä, sukat äidiltä,
aurinkolasit second hand, laukku second hand,
sänky kuvausrekvisiittaa.
Päivän biisi:
Cut Copy/Hearts on fire
Päivän puheenaiheet: Turhat osakunnat, paasto, parinmuodostus, Siionin virret, tärkeät osakunnat, nunnaksi ryhtyminen.
Päivän tuoksu: Uuden villahuivin edellisen käyttäjän mummohajuvesi ja tiskipöydällä useamman päivän hengailleet tiskit.
Ja tässä rakkaat lukijat päivän asu:
Trikoopaita Indiska, neule Marimekko,
huivi second hand, hame Nanso,
legginsit en muista mistä, sukat äidiltä,
aurinkolasit second hand, laukku second hand,
sänky kuvausrekvisiittaa.
Päivän biisi:
Cut Copy/Hearts on fire
Päivän puheenaiheet: Turhat osakunnat, paasto, parinmuodostus, Siionin virret, tärkeät osakunnat, nunnaksi ryhtyminen.
Päivän tuoksu: Uuden villahuivin edellisen käyttäjän mummohajuvesi ja tiskipöydällä useamman päivän hengailleet tiskit.
perjantai 19. helmikuuta 2010
Hauraan harmaata
Kahden muutosten kevään jälkeen seuraa myös kolmas. Olen tällä hetkellä etsimässä uutta kotia ja kevään mittaan selviää mihin päädyn. Kiitos kaikille ystäville jotka ovat olleet tukena tässä kaikessa!
Sigur Rosin Saeglópur kuvatkoon sitä mielentilaa johon yritän itseni tyynnyttää ja ajatella sitä aikaa kun tulevaisuus näyttää selkeämmältä. Ihana tuutulaulu...
torstai 18. helmikuuta 2010
Ja sitten kävikin niin...
Ajattelin vielä valottaa hieman taustaa blogiprojektini takana. Olen jo pidempään halunnut kirjoitella silloin tällöin päässä häivähteleviä ajatuksia johonkin, jossa niitä voisi tarkemmin punnita ja reflektoida. Kauniit asiat kuvien muodossa myös usein kaipaisivat parempaa paikkaa päästä esille kuin tietokoneen loputtomat kuvakansiot. Niinpä yritän tällaista. Innostun tunnetusti nopeasti ja into hiipuu uutuudenviehätyksen tavoin, mutta olen silti optimistinen. Saattaahan tämä blogi muodostua myös erityisen tärkeäksi paikaksi, jonka eteen jaksan nähdä vaivaa niin hyvinä kuin huonoina aikoina.
Lisäksi blogillani on yksi kaukainen esikuva, erään puolitutun ihmisen blogi, jota eksyin joskus kuukausia sitten ihastelemaan. Päivää myöhemmin kun olin perustanut tämän blogin, törmäsin tuohon salaa ihailemaani ihmiseen yliopiston vierailijaluennolla. Siinä hän istui, etummaiselle rivillä viistosti minusta katsottuna, autuaan tietämättömänä. No, sanaton kiitos lähtee tälle naiselle, jonka innoittamana nyt elämäni hajatelmista kirjoittelen.
Nimivalinta on peräisin mummun kirjahyllystä nuoruusvuosina löytynestä ikivanhasta hartauskirjasta, jonka kaikessa syvällisyydessään jopa hieman naiviakin viisautta eivät vuodet ole pilanneet vähääkään.
Juuri tätä kirjoittaessani päähäni pälkähti virke vanhasta ihanasta lastenlorusta.
Se menee näin:
"Mistä on pienet tytöt tehty?
Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista,
inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty."
Hietalahdenhallin räystäiden jääpuikot ovat muuten tänä päivänä kymmenisen kertaa isompia kuin tammikuun lopussa otetussa kuvassa. Suosittelen mennä katsomaan noita talvisen kaupunkiluonnon mestariteoksia. Kulkevat myös nimellä Etelä-Helsingin kahdeksas ihme. Niin mykistäviä ne ovat.
Lisäksi blogillani on yksi kaukainen esikuva, erään puolitutun ihmisen blogi, jota eksyin joskus kuukausia sitten ihastelemaan. Päivää myöhemmin kun olin perustanut tämän blogin, törmäsin tuohon salaa ihailemaani ihmiseen yliopiston vierailijaluennolla. Siinä hän istui, etummaiselle rivillä viistosti minusta katsottuna, autuaan tietämättömänä. No, sanaton kiitos lähtee tälle naiselle, jonka innoittamana nyt elämäni hajatelmista kirjoittelen.
Nimivalinta on peräisin mummun kirjahyllystä nuoruusvuosina löytynestä ikivanhasta hartauskirjasta, jonka kaikessa syvällisyydessään jopa hieman naiviakin viisautta eivät vuodet ole pilanneet vähääkään.
Juuri tätä kirjoittaessani päähäni pälkähti virke vanhasta ihanasta lastenlorusta.
Se menee näin:
"Mistä on pienet tytöt tehty?
Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista,
inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty."
Hietalahdenhallin räystäiden jääpuikot ovat muuten tänä päivänä kymmenisen kertaa isompia kuin tammikuun lopussa otetussa kuvassa. Suosittelen mennä katsomaan noita talvisen kaupunkiluonnon mestariteoksia. Kulkevat myös nimellä Etelä-Helsingin kahdeksas ihme. Niin mykistäviä ne ovat.
Kaunis hetki
Eilen tuhkakeskiviikkona alkoi paastonaika. Pääsiäisenä ja muutenkin tunnelmallisia ovat mielestäni iltamessut, kuten juuri tuhkakeskiviikkona ja kiirastorstaina vietettävät. On hyvä välillä joskus luopua "perussunnuntain" kaavamaisuudesta ja tehdä asioita toisin, antaa enemmän tilaa vain hiljentyä ja nauttia. Keravan kirkossa vietetty tuhkakeskiviikon iltamessu oli juuri näin toteutettu. Kaihoisat virret ja paastoon johdattavat jylhät raamatunkohdat (Joel 2: 12-17 ja Matt. 6: 16-21) virittivät siihen katumuksen ja hartauden mielentilaan, jossa paastossa ja Pääsiäisen odottamisessa mielestäni on kyse.
Oman paastoajatukseni on vähentämisen sijasta laadun parantaminen. Aion nauttia suklaata ja sanaa kerran viikossa hyvällä omallatunnolla kotona kynttilänvalossa hiljentyen. Sopisikohan portviini vielä kuvaan vai menisikö ehkäpä jo liian hekumalliseksi...?
Pakko vielä laittaa tähän loppuun kauniit lähettämissanat, jotka satusetä-ääninen pappi eilen lausui.
"Lähtekää rauhassa.
Olkaa rohkeat,
pitäkää hyvästä kiinni,
älkää vastatko pahaan pahalla..."
Oman paastoajatukseni on vähentämisen sijasta laadun parantaminen. Aion nauttia suklaata ja sanaa kerran viikossa hyvällä omallatunnolla kotona kynttilänvalossa hiljentyen. Sopisikohan portviini vielä kuvaan vai menisikö ehkäpä jo liian hekumalliseksi...?
Pakko vielä laittaa tähän loppuun kauniit lähettämissanat, jotka satusetä-ääninen pappi eilen lausui.
"Lähtekää rauhassa.
Olkaa rohkeat,
pitäkää hyvästä kiinni,
älkää vastatko pahaan pahalla..."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)